Tyrnävän Korvenkylä

FM Mauri Junttila

Tyrnävän Korvenkylä sijaitsee Tyrnävän kunnassa Keskikylän ja Haurukylän välissä. Kylän toisesta päästä kirkonkylälle on noin seitsemän kilometriä ja toisesta noin kolme. Korvenkylä muodostuu muutamista taloista, sekametsien reunustamasta kolmisen kilometria pitkästä ja noin kilometrin leveästä peltoaukeamasta. Kylää sanotaan myös Tyrnävän Korveksi. Yleiskartoissa se on Korvenkylä.

Maastokuvausta

Maasto kylässä on Pohjois-Pohjanmaalle tyypillistä tasankoa. Yli-Temmestä vasten sijaitseva Järvikangas metsässä ja monihaarainen Kotakangas (Kotakaarto) osittain kyläaavalla sijaitsevina ovat muutamia metrejä ylempänä muuta maastoa. Joissakin vanhoissa kartoissa Kotakangas on Kotakaarto niminen. Kaarto on ennen tarkoittanut hiekka-, hietakangasta.

Korvenkylän takana sijaitsevan Järvikankaan jatke Korkeakangas/Hannuskangas Kolmikannan suunnassa on edellisiä selvästi korkeampi. Siellä, on jopa kivikauden eränkävijä voinut rantautua haapiollaan. Korkeuserot kylän peltomaiden kohdalla ovat vain muutamia metrejä, laskeutuen pohjoiseen. Maapohja on hienoa hiesua, multaa. Savikoita-, muha-, turve- ja kivikkomaitakin on.

Kylää ympäröivät sivuiltaan metsät. Pohjoiseen, Liminkaan ja Tyrnävän Nipsingin suuntaan peltoja on ohi kylän. Omana kylänään maastosta ja kartasta erottuvana Korvenkylä eroaa tavanomaisista suomalaiskylistä. Erityisesti se eroaa nauhamaisista jokivarsikylistä. Niistä, kun kulkija ei usein huomaa, että missä kylä päättyi ja missä alkoi toinen kylä?

Joskus, ammoisina aikoina Korvenkylän sijoilla on kasvanut suurta metsää. Pelloilta on löytynyt vielä nykyisinkin ”kantenaan” suuria lahoavien havu – ja lehtipuiden runkoja, liekoja kantoineen. Ikivanhoista ajoista ei ole tietoa siitä, että tuhoutuivatko kyseiset metsät Pohjois – Pohjanmaalle tyypillisen soistumisen myötä, vai olisiko metsäpalo jouduttanut tai aloittanut prosessin? Mutta, hyvin vanha asia kyseinen tapahtuma on ollut. Pystyyn kuolleiden, kaatuneitten suurten puiden peittyminen varvikkoisen kunttakerroksen alle muhaan, turpeeseen, multaan on jo vaatinut hyvin paljon aikaa, satoja, ehkä tuhansia vuosia?

Eräs kyläläistarinoista kertoo, että tuhoisa metsäpalo oli riehunut Järvikankaalla ja Kotakankaalla (Kotakaarrolla) suunnilleen 1800 – luvun puolivälissä. Se oli ehkä ollut ennen vuosien 1865-1867 ns. suuria nälkävuosia tai niiden aikaan. Palo oli ollut tuhoisa. Se tuhosi metsät tyystin kyseisiltä kankailta. Tarinoitten mukaan palo oli polttanut kyseiset metsät eräänä poikkeuksellisen kuivana syksynä, lokakuussa. Tarina kertoo sitäkin, että suuren metsäpalon jälkeen, nähtävästi silloin Keskitalon paikalla sijainneen Konttilan kesänavetan pirttirakennuksen ikkunoista oli voitu katsella esteettömästi Leppijärvelle.

Kuntien rajamailla

Vielä muutama vuosi sitten Korvenkylä oli ollut Limingan, Tyrnävän sekä pienessä määrin myös entisen Temmeksen aluetta. Se oli ollut niiden rajamaita. Vuoden 2001 suuren kuntaliitoksen jälkeen kylä on ollut osa Tyrnävän kuntaa.

Vanhempaan aikaan oli välillä ollut epäselvyyksiä siitä, mihin kuntaan kukin kuului? Esimerkiksi samassa (Uusitalo 2:21) talossa 1920 – luvulla syntyneitä lapsia on merkitty syntyneiksi Tyrnävällä ja 1930 – 1940 – luvuilla syntyneet on merkitty syntyneiksi Limingassa. Eräässä Korvenkylän talossa (Niittylänlisä 15:16) pihapiirin rakennuksia sijaitsi eri kunnissa aina suureen kuntain liitosremonttiin saakka.

Erikoisuutensa oli korvenkyläläisille ollut kuntain rajoilla eläminen. Mutta, vaivansa siitä oli ollut esimerkiksi verotuksessa, kun maita oli ollut monessa kunnassa. Kylätie kyläaavalla oli ennen toiminut myös Tyrnävän ja Limingan kuntien rajana. Kylässä asui sekä tyrnäväläisiä että liminkalaisia. Tyrnävän kirkonkylä on lähes vieressä. Limingan kirkonkylä oli hyvin kaukana korvenkyläläisille, vaikka suurin osa heistä oli liminkalaisia.

Kyläläiset kävivät, käyvät kauppaostoksillaan enimmäkseen Tyrnävän kirkonkylän kauppaliikkeissä. He kulkivat sunnuntaikirkossa Tyrnävän kirkossa ja seuroissa enimmäkseen Tyrnävän kirkonkylän rauhanyhdistyksen talossa. Ennen he olivat käyneet sunnuntaikirkossa myös Temmeksellä sekä seuroissa. Kuolleet korvenkyläläiset ovat haudattu Tyrnävän hautausmaalle.

Kansakoulunsa Limingassa henkikirjoilla olleet kävivät Temmeksen Haurukylässä. Ja, he ostivat karkkinsa koulun viereisestä pienestä SOK:laisesta kylämyymälästä. Keskikoulunsa he kävivät Tyrnävällä tai Limingassa eräät Muhoksella. Limingassa henkikirjoilla olleet kävivät aikoinaan äänestämässä Ala-Temmeksen kansakoululla. Tyrnävällä henkikirjoilla olleet korvenkyläläiset kävivät kansakoulunsa Tyrnävän Keskikylässä. Uudemmalle ajalle, koulukuljetusten aikaan Korvenkylän koululaiset on kuljetettu taksiautoilla, koulukyydillä Tyrnävän kirkonkylän peruskouluun.

Kylässä on asuttu kauan

Kyläläistarinat kertovat, että kylän toisessa päässä monihaaraisella, muutamia metrejä muuta kylän maastoa ylempänä sijaitsevalla Kotakankaalla, Kotakaarrolla oli ollut isonvihan (vv. 1714 – 1721) aikaista asutusta kodan, turve-, risumajan tai piilopirtin muodossa. Kangas on ehkä saanut nimensäkin niiden tilapäisasumusten perusteella. Toisaalta navettarakennuksen yhteydessä sijaitsevaa kiinteää karjakeittiöä tai siihen verrattavaa erillistä, navetan vierellä sijaitsevaa karjakeittiörakennelmaa on Tyrnävän seuduilla myös sanottu kodaksi.

Ruotsin ja Venäjän välillä käytyyn kestoltaan pitkään Suureen Pohjan sotaan (vv. 1700-1721) oli kuulunut osana isoviha (vv.1714-1721). Se oli kohdellut kaltoin emäpitäjä Liminkaan kuuluneita Tyrnävää ja Temmestä. Asutus oli hävitetty niiltä seuduilta kokonaan. Ihmisiä oli surmattu suurin määrin. Monet oli viety vangeiksi Venäjälle. Isonvihan, Venäjälle vangeiksivientitarinoihin liittyy esimerkiksi kuuluisa Sakari Topeliuksen (vv. 1818-1898) “Koivu ja tähti” satu. Joissakin yhteyksissä kyseisen sadun alkuperän sanotaan löytyvän Pohjois – Pohjanmaan Muhokselta.

Merkittävä osa vakituisen asumisen myötä myöhemmin Korvenkylän nimen saanutta maata oli varhaisemmin ollut Tyrnävän kirkonkylän Konttilan talon metsäsarkaa, syrjäniittyä. Konttilan nautintaoikeudet Korven alueeseen saattoivat olla ikiaikaista perua? Kylän asumiseen sekä asuttamiseen liittyvästä tiedetään esimerkiksi erään isojakolitteran mukaan (v.1840), että myöhemmin Korvenkylän muodostaneet maat oli lohkottu 1830 – 1840 luvulla alatemmesläisestä noin 4,7 manttaalin kokoisesta Lassila – Ahmala suurtilasta.

Lohkominen liittyy Tyrnävän kirkonkylän Konttilaan 1830-1840-luvuilla Pudasjärveltä Räisäsinä ja Oulujoelta Matti Vauhkolana muuttaneisiin ihmisiin. He alkoivat elää Konttilassa talon nimen mukaan muutetulla sukunimellään. Silloin oli tapahtunut myös noiden mainittujen sukujen yhtymistä avioliiton myötä. Joku heistä oli ostanut myöhemmin Korvenkylä nimen saaneen, aikoinaan omaksi pieneksi kyläkseen muodostuneen maa-alueen. Hän joutui erotuttamaan, lohkotuttamaan sen suuresta alatemmesläisestä kantatilasta omaksi erilliseksi maa-alueeksi.

Kesänavetoista

Konttilan Korven metsäsaralla, syrjäniityllä laidunnettiin kesäisin Konttilan karjaa. Sitä varten oli rakennettu kesänavetta pirtteineen pihapiireineen. Niitä oli uskottavasti ollut aikojen saatossa useampia. Nähtävästi viimeisin niistä oli ollut Keskitalon (2:20) paikalla Kotakankaan, Kotakaarron eräällä sivuhaaralla.

Kyseistä näkemystä puoltaa se seikka, että Korvenkylän ”Ylikylässä” sijaitsevan Keskitalon paikalla alkoi nähtävästi ensimmäinen kylän vakituinen asuminen Konttiloiden ja Pasasten toimesta. Myös sekin vaikutti osaltaan asuttamiseen, että Keskitalon pihapiiri sijaitsee muutaman metrin muuta kylän maastoa ylempänä. Siellä ovat aina olleet karjanhoidolle ja karjanhoitajille tärkeät hyvät pihakaivot. Läheisyydessä sijaitsi Nipsinginojan vesistöön kuulunut pieni lampi nimeltään ”Jussinjorpakko”. Leppijärvikään ei sijainnut kovin kaukana Keskitalosta. Kyseisen talon maat sekä Konttilaan kuuluneen Vanhantalon (2:19) maat yltävät Leppijärveen.

Korvenkylän alkuaikoihin liittyvät monet kyläläistarinat vahvistavat myös kyseistä “Keskitalo 1. ympärivuoden asuttu talo kylässä olettamusta”. Esimerkiksi eräs tarinoista kertoo, että eräät Konttilan talon Korven syrjäniityn ihmiset olivat katselleet suunnilleen suurten nälkävuosien aikoihin (vv. 1865-1867) tapahtuneen Korvenperän metsäpalon aikoina tai pian sen jälkeen esteettömästi karjamajansa pirtin ikkunasta Leppijärvelle. Katselu sinne olisi maaastonsa puolesta luonnistanut hyvin ”Ylikylän” Keskitalon paikalla sijainneen pirtin/karjamajan ikkunasta.

Vaihtoehtoisia kesänavetan paikkoja

Muitakin paikkoja, Keskitalon lisäksi, voidaan ajatella Konttilan talon Korvenkylän syrjäniityn mahdollisiksi kesänavetan paikoiksi. Ehkä, Keskitaloa parempi kesänavetan paikaksi olisi voinut olla ”Ylikylän” Kotakankaan, Kotakaarron samalla haaralla Keskitalon kanssa sijaitseva Vanhatalo 2:19 (Niemelä). Talot ovat aina olleet lähinaapureita pieneksi kyläksi kasvaneella entisellä Konttilan talon syrjäniityllä, metsäsaralla.

Vanhantalon (2:19) pihapiiri on muuta Korvenkylän maastoa ylempänä ja pihapiirin rajoilla oli ennen ollut pieni lampi, nimeltään ”Jussin jorpakko”. Sitä oli jonkin verran jäljellä vielä 1950 – luvun aluilla läheisen Sääskelän niityn (2:22) Temmeksen puoleisessa päässä, ennen Nipsinginojan perkausta ja kanavointia.

Kotakankaan, Vanhantalon (2:19) maan oli myynyt vuonna 1887 Korpeen asukkaiksi muuttaneille Tolosille eräs Tyrnävän Konttilan, Korven syrjämaiden omistajiin kuulunut Konttila sukuniminen. Silloiset, Korven ehkä vanhimman maalaistalon, Vanhantalon ostajat, uudet isännät olivat olleet Kainuusta, Ristijärveltä lähtöisin ollut seppä Tolonen sekä hänen tyrnäväläissyntyinen ElsaTolonen os. Suorsa puolisonsa.

Vanhastatalosta ja Alasaareloiden Takatalosta Haurukylään päin sijaitsi Konttilasta erottamattomalla, kuusikkopohjaisella metsäniityllä Juho ja Kaisa Marttilan mökki. Sekin olisi voinut toimia Konttilan kesänavetan paikkana. Maa oli ennen vanhaan suuria kuusia kasvanutta korpea ja kasvultaan hyvää luonnoniittyä. Marttilan mökin pihan kautta kulki lähes koko talven sulana pysynyt pieni puro, pihasaunan nurkalta.

Kotakankaalla, Kotakaarrolla sijaitseva Sääskelän parin hehtaarin niitty (2:22), minkä vanhaan aikaan omistivat Juho ja Anna Tjäder. Siitä voi sanoea, että sekin olisi voinut olla myös hyvä Konttilan talon kesänavetan paikaksi. Olihan kyseisen niityn kulmalla vielä 1950 – luvun aluilla pieni uimakelpoinen lampi ”Jussin jorpakko”. Se kuului Nipsinginojan latvavesistöön. Uudentalon (2:21) pihapiirissä oli myös muutamia aareja kuivaa hietamaata esimerkiksi kesänavetan ja karjamajan pohjaksi. Sekin maa kuului aikoinaan Konttilan metsäsarkaan, syrjäniittyyn. Kotakankaalla, Kotakaarrolla sijaitseva Niittylänlisä (15:16) olisi myös ollut hyvä paikka Konttilan kesänavetan paikaksi. Se kuului vuoteen 1947 Tyrnävän Keskikylän Sipolan taloon. Se sijaitsi entisen Sipolan talon ja Limingan sekä Tyrnävän kuntain rajalla.

Kuntien ja maatalojen maarajat eivät ole aina, ikiaikaisesti olleet samoilla kohdin. Ne olivat ehkä olleet eri kohdissa Konttilan kesänavetoiden aikaan, kuin niiden on nähty olleen 1900 – luvulla? Konttilaan kuuluu Järvikankaankaalta lähtien pienehkö metsäsarka Niittylänlisästä muutamia satoja metrejä Yli-Temmeksen suuuntaan. Se yltää Leppijärveen. Sieltä hakivat aikoinaan talvisin rankakuormia esimerkiksi Konttilassa isännöineet Jaakko Viittala ja Paavo Tölli. Kyseiset alueet ovat aina olleet Tyrnävän kuntaa. Ehkä johonkin aikaan Konttilan Korven niitty-/metsämaiden eräs maaraja oli ollut Leppijärven luonnonvaraisessa laskuojassa Leppiojassa? Tyrnävän kirkonkylän Konttilan maita oli myös Korvenkylän kirkonkylän puoleisen pään seudulla ”Latvasuoksi” sanotulla laajahkolla peltoalueella.

Korvenkylässä oli pidetty kesänavetoiden aikaan lypsylehmiä. Maidosta he olivat ennen vanhaan sekä maataloissa, että kesäisin asuttavilla syrjäniityillä kirnunneet voita ja valmistaneet pohjoispohjalaisia leipäjuustoja. Noita tuotteitaan he olivat vieneet esimerkiksi Oulun torilla myytäviksi. Ehkä, he olivat itsekin myyneet niitä siellä? Lihaa, kananmunia, halkoja, heinää, olkea, kauraa, perunoita jne. Niitä olivat ennen vanhaan niiden tuottajat vieneet Ouluun ja Oulun torille muutettavaksi rahaksi. Tyrnävän osuusmeijeri oli aloittanut juustonvalmistajana vuonna 1906. Se alkoi ostaa lähiseutujen talojen maidot ja jalosti niitä juustomeijerinsä juustoiksi.

Kylän vanhimmat talot

Ei ole todistettu, että asuttiinko ympärivuotisesti myöhemmin Korvenkylän nimen saaneessa pienessä kylässä, entisellä Konttilan talon syrjäniityllä ensin Keskitalossa tai Vanhatalossa vai jossain muualla Korven ”Ylikylän” Kotakankaan alueen talossa?

Korvenkylän vanhimpien talojen maarekisterinumeron kantaluku on kaikilla numero kaksi. Yläluku luonnollisesti on kaikilla taloilla eri. Esimerkiksi Vanhatalon eli Niemelän maarekisterinumero on 2:19, Keskitalon n:o on 2:20, Uudentalon n:o oli 2:21. Sääskelän numero on 2:22. Seuraavina alaluvusta 2 oli lohkottu Annala ja Alatalo (2:56, 2:58). Ne olivat lohkottu Keskitalosta. Maarekisterinumeron yläluku voi myös merkitä sitä, missä järjestyksessä maat ovat erotettu Korven Keskitalosta.

Kyläläistarinoiden mukaan ympärivuotinen asuminen Konttilan Korven syrjäniityllä näyttäisi ajoittuvan vuosille 1887 – 1895. Toloset erottivat talonsa Konttilasta vuonna 1887. Ei ole tietoa, että milloin he alkoivat asua siellä? Keskitalossa alkoi asua yhteistaloudessa Konttiloita ja Pasasia vuonna 1894 tai 1895? Hyvin todennäköistä on, että noiden Korven ”Ylikylän” talojen sijoilla oli asustellut Konttiloita jo varhaisemmin. Ties, jo kuinka kauan oli asuttu kesänavetoissa talvisinkin? Asukkaat olivat pitäneet silmällä Konttilan talon omaisuuksia. Talvisin hakanneet halkoja, metsästäneet ja kalastaneet. Ehkä siinä samalla ”kopistelleet” kesänavetta pihojaan?

Korven syrjäniitylle, Keskitaloon muutettiin vakituisiksi asukkaiksi vuonna 1894 tai 1895. Muuttajien Iikka ja Hilma Pasasen os. Konttilan mukana olivat olleet vuonna 1888 syntynyt Jaakko ja vuonna 1894 syntynyt, vielä pieni Armas. Muuttokuormassa olivat matkanneet myös Hilman eno Matti Konttila ja Hilman äiti Vappu Konttila. He olivat olleet Keskitalon omistajat ennen Pasasia.

Ketkä olivatkaan Korven syrjäniityn isäntiä?

Päättyneellä 1900-luvulla puhuivat niilläkin seuduilla yleisesti pankkien rengeistä ja torppareista. Ehkä sellaisia oli ollut myös 1800-luvun lopulla? Konttilan talon Korven niityn omistuksista 1890-luvulta ei voida sanoa viimeistä totuutta. Epävarmoja ne nähdäkseni olivat olleet. Talojen ja maiden isännät olivat vaihtuneet ikääntymisien ja myös muiden syiden vuoksi esimerkiksi talo- maakauppojen tai köyhtymisen myötä. Asiapapereita Korven omistusuhteista 1800-luvulta on säilynyt vähänlaisesti.

Ketkä olivat Konttilan talon Korvenkylän omistajia 1880-1890 luvuilla? Sitä saattanee tarkastella osaltaan liittäen siihen ajatteluun yleistä käytäntöä siitä, että ennenkin olivat käyttäneet hyväkseen toisia ihmisiä – joko sukulaisiaan tai muita. Myös Konttilat harrastivat sitä. Ainahan on ihmisten kesken ollut sitä, että toiset ovat heikompia toisia. Toiset ovat myös herkkäuskoisia, helppoja huijata.

Muiden ihmisten hyväksikäyttöön, alistamisiin saattanee osaltaan liittyä myös vanha erämaiden asuttamiskäytäntö. Rintamaiden, esimerkiksi jokivarren taloihin jäi isännäksi perheen voimakkakkain, voimakastahtoisin, ovelin. Heikommat perheen jäsenet joutuivat siirtymään elannon perässä asukkaiksi rintamaiden talojen syrjäisille sivuniityille, metsäsaroille.

Sekin on ehkä omalta osaltaan vahvistanut toisten hyväksikäyttökäytäntöä, kun ennen vanhaan syrjäseudut olivat olleet yhteisiä alueita, yhteismetsiä ja jakamattomia jakomaita. Kun, asutus alkoi täyttää rintamaat, seuraavaksi otettiin käyttöön asumattomien erämaiden yhteismetsiä. Toiset saivat niistä kahmittua itselleen hyviä, kauniita alueita järvien, jokien ja lampien rannoilta.

Ikiaikaisia ovat ennen olleet rintamaiden kyläläisten nautintaoikeudet syrjämaiden metsiin, riistä – ja kalamaihin. Joku rintamaiden kylän ihmisjoukko on voinut kulkea hakemassa puuta, marjoja jne. syrjäalueiltaan kuin omista metsistä. Yhteisomistuksen maita, järviä, puroja siirtyi erämaiden asuttamisessa yksityisomistukseen. Jokamiehen oikeudet eli kulkeminen, samoilu sekä marjojen, sienten keruu ovat myös ikiaikaisia. Joissain paikoin Suomea on saanut metsästää metsälintuja, jäniksiä jne kaikkialla.

Omistussuhteista Korven syrjäniityn suhteen 1800-luvun lopulla, kyläläistarinoiden lisäksi panee ajattelemaan tuo seuraava: Eräs Oulun maakunta-arkiston 1890-luvun Limingan kihlakunnan perunkirja kertoo erään tyrnäväläisen ruotilaisen Matti Konttilan jälkeen tehdystä perunkirjoituksesta. Perunkirjassa mainitaan tämän ruotilais-Matin eläneen ruotilaisena sukulaistalossa, Konttilassa. Todistajina kyseisessä perunkirjassa olivat olleet Korvenkylään ja Konttilaan asiayhteydessä olleet Iikka Pasanen ja eräs Tyrnävän Ala-Ikola sukuinen. Ruotilais-Matilta (Matti Konttila) ja hänen vaimoltaan oli jäänyt kaksi alaikäistä lasta. Omaisuutta heiltä ei ollut jäänyt kuin puulusikka, heikkokuntoiset riepumatto ja peite.

Talokkaita olivat olleet säädyltään Tyrnävän kirkonkylän 1800-luvun Konttilat. Heidän tietojaan on Tyrnävän seurakunnan eräässä vanhassa henkikirjassa ns. ”talokkaiden kirjassa”. Talokkaillakin on ollut ikiaikaisena tapana huijata omaisuuksia toisilta, heikommiltaan. On joskus ollut kuin jonkinlainen ihanne, kun osasi kahmia omaisuuksia – mieluummin joiltain heikommilta. Ovat jopa kehuneet toisilleen ”kunnostautumistaan huijaamisessa”.

Ennen vanhaan Tyrnävällä oli ollut olemassa eräs aviopari Matti ja Vappu Konttila. Oli ollut olemassa myös eräs Valborg Konttila. Korpelainen Ahti Pasanen (vv.1897-1970) jutteli joskus kauan sitten Keskitalon vanhoihin asioihin liittyen ruotilaisista. Hänen tarinoistaan jäi mieleen myös nimi Kaisa-Kreetta sekä Väyrys – sukunimi.

Iikka ja Hilma Pasanen sekä heidän kanssaan Korpeen muuttaneet Konttilat rakensivat yhdessä Keskitalon paikalle uudet kookkaat rakennukset ympärivuotiseen asumiseen. Heidän sukulinjaansa Ahti Pasanen muisteli taannoin Hilma äitinsä enon, Matti Konttilan olleen Keskitalon ensimmäisen omistajan. Hän oli sittemmin myynyt talonsa Konttilan vävylle Iikka Pasaselle.

Myöhemmin, ympärivuotisen asumisen jatkuttua Korvesssa, Keskitalosta erotettiin kolmen talon maat erottamisjärjestyksessä: Uusitalo (v.1915), Annala ja Alatalo. Iikka Pasanen rakensi niihin pihapiirit rakennuksineen itselleen, vaimolleen sekä nuorimmille lapsilleen. Myöhemmin talot siirtyivät lapsille heidän avioituessaan. Kun, Iikka Pasanen siirtyi perheineen Uuteentaloon, Keskitalo siirtyi siirtyi hänen poikiensa Jaakko, Armas ja Ahti Pasasen omistukseen ja viljeltäväksi.

Keskitalon naapurissa Vanhassatalossa (Niemelä 2:19) ensimmäiset ympärivuotisesti asuneet, maa-alueen tyrnäväläiseltä Konttila nimiseltä ostaneet ja nimelleen erottaneet, lohkoneet olivat olleet sukunimeltään Tolosia. Isäntä oli ollut ammatiltaan seppä. Heillä oli ollut poika, joka oli kuollut pian aikuisiän saavutettuuan. Tolosten sukua ei ole ollut enää aikoihin jäljellä Korvenkylässä. Heidän sukuhaaransa sammui sieltä. Ei ole tarkkaa tietoa, milloin Toloset alkoivat asua vakituisesti Korvessa.

Onko Keskitalo (2:20) kylän vanhin talo? Siitä ei ole säilynyt tietoja, mutta siellä on aina asunut Pasasia, Konttiloiden omistussuhteiden jälkeen. Keskitalon asuinrakennus Konttiloiden ja Pasasten yhteisasumisen aikaan oli ollut isohko, vinkkelirakennus. Vinkkeliosa purettiin myöhemmin Pasasen Iikan itselleen, vaimolleen ja nuorimmille lapsilleen tehdyn Uudentalon nimen saaneen talon rakentamiseen. Purettaessa vinkkeli pois, rakennuksen päätyyn syntynyt reikä oli peitetty laudoituksella. Sitä he aikoinaan sanoivat ”lautapääksi”. Nykyisin Keskitalo on ollut Ahti Pasasen sukua olevien kesämökkinä ja peltomaat ovat naapurin isännällä Jari Tauriaisella.

Keskitalon nimihistoriaa voi pohtia myös siinä mielessä, että mikä onkaan talon nimen alkuperä, nimen tausta? Ehkä, se ei sijainnut perustamisensa aikoihin talojen eikä kylänkään keskellä? Pasasten sukunimeen ei liity Keskitaloa sukunimenä eikä heidän Korvenkylää vanhempana asuinpaikkana ole ollut Keskitalo.

Korvenkylän asukkaista

Keskitalon Haurukylän puoleista naapuria Vanhaataloa (Niemelä) asuivat Tolosten jälkeen yhteisomistuksessa tyrnäväläiset Jussi Laitinen ja Jussi Niemelä. Heiltä talo siirtyi II maailmansodan aikoihin tyrnäväläiselle Ahti Vesalalle. Hän muutti sinne Tyrnävän kirkonkylän Kankaalasta. Sitten taloa isännöi ja viljeli hänen poikansa Veikko Vesala (vv.1920-2005) eläkeikäänsä saakka. Nykyisin sitä sekä muitakin Korvenkylän ”Ylikylän” peltomaita isännöi tyrnäväläinen Jari Tauriainen.

Korvenkylän syntyaikoihin siellä asuivat myös Juho ja Anna Tjäder perheineen pienellä, parin hehtaarin Sääskelä (2:22) nimisellä niityllään. Metsässä Haurukylään päin, pian kyläaavan ja Alasaarelan Takatalon jälkeen, asuivat metsämökissään Juho Marttila ja Kaisa Marttila os. Pasanen. Heidän muutamien hehtaarien kokoinen niittynsä sijaitsi Tyrnävän kirkonkylän Konttilasta erottamattomalla maalla. Se oli alatemmesläisen kuntainliiton kunnalliskoti Marttilan omistaman suuren metsäsaran sisällä. Hekin olivat asuneet siellä jo hyvin kauan.

Lähes samoille seuduille, mutta kyläaavalle rakensi talonsa eräs mies sukunimeltään Kaikkonen. Tämäkin maa oli ollut alkujaan Konttilan niittyä. Sitten, myöhemmin maakauppojen jälkeen, se oli nähtävästi ensin ollut osa viereistä Vanhaataloa, mistä se oli erotettu Kaikkoselle. Rakennetun, asutun uudistalon nimeksi tuli Kaikkonen.

Korvenkylän Tyrnävän kirkonkylän puoleisessa päässä asui eräs tyrnäväläinen, Keefas Keränen perheineen. Lähellä niitä seutuja, Korvenkylän ”Alakylässä”, Tyrnävän kunnan puolella, asuivat myöhemmin alkujaan alatemmesläiset Toivo ja Hilda Ylitalo. He muuttivat Tyrnävän Korvenkylän syrjäniitylleen, Nipsinginojan varren pienen poukaman rannalle niittysaunaan 1930 – luvun pula – ajan seurauksena.

Sittemmin, tätä Uutela nimen saanutta taloa alkoi asua Alpo Pasanen perheineen. Hän rakensi sinne pihapiirin uudelleen. Tyrnävän kuntalaisena taloaan asunut Alpo Asser Pasanen oli ollut Iikka Pasasen pojanpoika. Korvenkylän, Keskikylän reunalla, metsäniityllä (Tunkionhaka), luonnonvaraisen Leppiojan varrella, erään ”poukaman”, pienen lammen rannalla asuivat aikoinaan tyrnäväläiset Oskari ja Anna Katajamaa perheineen.

Ajan myötä Korvenkylän mökkien, talojen määrä lisääntyi. Kylässä arvellaan olleen mökkejä, torppia myös naapurikylien talojen niittypalstoilla sekä myös mökkiläisten omilla tonteilla. Kaikkia, aikoinaan Korvenkylässä asuneita ei enää muisteta eikä tiedetä heitä edes siellä asuneiksi. Korvenkylän muistetaan olleen asukasmäärältään suurimmmillaan pian jatkosodan jälkeen. Kylään muutti sotien jälkeen esimerkiksi kolme sotaevakkoperhettä. Sotien jälkeen Korvenkylässä asuttiin yli kymmenessä talossa. Korvenkylän perheissä oli ollut lapsia kohtalaisesti. Monet kylän perheet olivat olleet suurperheitä. Väkirikkaimpina aikoina he olivat suunnitelleet oman kyläkoulun perustamista.

Suomen käymien viime sotien aikoihin, muuttivat Lauri ja Aino Alasaarela os. Kytönen Vanhantalon viereiselle ostomaalleen, Takataloon. Lauri oli ollut alkujaan Iin Olhavasta ja Aino Tyrnävän Keskikylästä. Alkuperäisen Korven Kaikkosen talon isäntäväkeen kuuluneet Toivo ja Ida Kaikkonen rakensivat sotien jälkeen itselleen Perälä nimisen rintamamies-/uudistilan kylän Keskikylän puoleiselle laidalle. Heistä tuli siellä tyrnäväläisiä. Maapohja oli ollut alkujaan keskikyläläisen “ison Koivikon” metsäsarkaa. Vanha Korvenkylän Kaikkonen siirtyi sotien jälkeen Kuusamon Tavajärven, Suomen viime sodissa menetetyiltä alueilta muuttaneille sotapakolaisille, sotaleski Ida Tauriaiselle ja hänen pojalleen Veijo Tauriaiselle.

Myöhemmin 1960 – luvuilla Lauri Alasaarela myi vanhan Korvenkylän Takatalon pihapiirinsä lähinaapurilleen Veikko Vesalalle. Hän osti Tauriaisilta rajanaapurinsa Kaikkosen. Tauriaiset muuttivat sieltä Tyrnävänjokivarteen, Keskikylään entisen keskikyläläisen mahtitalo Sipolan maille. Alasaarelat rakensivat Kaikkosen paikalle kaikki rakennukset uudelleen. Korvenkylän Kaikkonen on heidän jälkeensä ollut erään Matti Kallisen isännöimä.

Sotien jälkeen uusia asukkaita, sotaevakoita tuli keskellä Korvenkylää sijaitsevaan Annalaan, Karjalan Lumivaarasta, keskisuomalaisen Multian kunnan kautta. He olivat olleet Jaakko ja Elviira Lääperi os. Ahokas, Aulis ja Väinö nimisine poikineen. Annalaan muutti heidän kanssaan myös emännän veli, vanhapoika Eemeli Ahokas. Annalaa oli asunut varhaisemmin kylän alkuperäistä Pasasen sukua ollut Armas Pasanen perheineen ja ehkä jonkin aikaa myös Toivo Ylitalo Hilda vaimoineen.

Heidän lähinaapuriin, Alataloon muuttivat Sortavalan maalaiskunnasta kotoisin olleet sotaevakot Juho ja Kaisa Tolvanen tyttöineen ja poikineen. Heidän perheeseensä oli kuulunut myös Juho isännän isä Mikko Tolvanen. Taloa olivat aikaisemmin asuneet Otto ja Aino Keränen os. Pasanen.

Läheisyyden Syrjälän mökin oli rakentanut ennen kuolemaansa, vuonna 1933 kuollut Korvenkylän perustaja, ”Korven Iikka”, Iikka Pasanen mummonmökiksi itselleen ja vaimolleen. Pasasen Iikan leskeksi jäänyt Hilma puoliso muutti myöhemmin Keskitaloon Ahti poikansa luo. Hän tarvitsi leskimiehenä, pienten lasten kanssa eläessään naisapua Keskitalossa.

Syrjälän mökki maineen siirtyi aikanaan Ahti Pasaselle (vv.1897-1970). Mökkiä asui jonkin aikaa vuokralla Aino Keränen os. Pasanen perheineen ja pellot viljeli Ahti Pasanen. Mökkiä ei ole enää ja maat siirtyivät myöhemmin myynnin kautta keskikyläläiselle Sulo Keräselle. Syrjälän mökin varhaisemmista omistussuhteista ei ole tietoa, että olisiko se joskus ollut osa Konttilaa? Vai olisiko sitä joskus asunut joku Keskikylän talon torppari vai olisiko se ollut jonkun talon niittymaata?

Keskikylän puoleisella laidalla kylää, Korventien toisella puolen, joka on aina ollut Tyrnävää. Siellä, kyläaavalla on asunut jo pitempään tyrnäväläisen Olli Laukan sukua Marttila nimisessä talossa. Laukan suku asuu edelleen taloaan. Laukka Ollin Tauno poika rakensi maalleen komean valkotiilisen asuintalon 1970-luvun aluilla.

Samoilla sijoilla asui II maailmansodassa kaatunut Kalle Marttila, Tyyne puolisonsa ja lastensa kanssa. Olli Laukka osti leskeltä heidän paikkansa ja kokonaisuuden nimeksi tuli Marttila. Etäämmällä Keskikylän puoleisella Korvenkylän laidalla Leppiojankanavan takana on Juholan pientila. Se oli aikoinaan Aino Keräsen os. Pasasen omistama. Se ollut jo kauan hänen lastensa ja lastenlastensa kesämökkikäytössä. Mökkiä asui aikoinaan sodassa kaatunut tyrnäväläinen Jaakko Hauru. Aino Keränen os. Pasanen osti nähtävästi pientilan hänen leskeltään. Juholan mökkiin liittyy jollain tapaa myös Määttä sukunimi.

Keskitalosta lohkaistua, vuonna 1915 rakennettua Uuttataloa (2:21) asuivat ensin Iikka ja Hilma Pasanen os. Konttila kahden nuorimman lapsensa kanssa. Seuravaksi taloa asuivat aluiltaan ylitemmesläinen Erkki (Yrjö Erkki) [vv. 1900-1952] ja korvenkyläläinen Anna (Anni Elina) Junttila [vv. 1900-1989] os. Pasanen perheineen.

Korventien päässä sijaitseva Niittylänlisä (15:16) oli ostettu ja erotettu vuonna 1947 suuresta keskikyläläisestä Sipolan talosta Junttiloiden sodissa olleelle Oiva pojalle. Hän anoi sen itselleen niin sanottuna rintamamiestilana. Hän muutti vuonna 1958 pois maanviljelijän töistään Ouluun. Myöhempi Uudentalon väki muutti Niittylänlisään syksyllä 1968. Niittylänlisässä oli johonkin aikaan ollut peltoa noin 36 hehtaaria, vuokramaita, lehmiä sekä mullukoita.

Korvenkylän ensimmäisen traktorin oli hankkinut Yrjö Erkki Junttila (vv.1900-1952) keväällä 1952. Se oli ollut harmaa petrooli Ferguson (T20). Traktorin ostamiseen piti olla lääninhallituksen myöntämä ostolupa, silloisen Suomen valtion määräämän valuuttasäännöstelyn takia. Ostolupa, uudelle Fergusonille oli saatu Lapin sodassa jalkansa menettäneelle Oivalle.

Petrooli Fergusonilla oli ajettu useina vuosina kyläläisten maidot Keskikylään maantien varteen, Lauri Keräsen talon luo. Myöhemmin, uuden kylätien, Korventien varren maidot oli ajettu maantien toiseen päähän Pisilän talon luo. Korventien ja Keskikyläntien yhtymäkohtaan. Korventienvarren kylästä, Uutisenkylästä oli myös tullut maidonlähettäjiä Oulun Valiolle samalla myös Oiva Junttilan asiakkaita. Oiva Junttilan maidonkuljetus päätepisteestä maidot kuljetettiin edelleen kuorma-autoilla Oulun Valiolle. Junttilan Oivan maidonkuljetusurakoinnit loppuivat Korventien tultua kuorma-autoilla liikennöitävään kuntoon. Naapurien pelloilla Ferguson oli myös ollut monet monituiset kerrat maataloustöissä sekä syksyisin puintitöissä.

Korvenkylän perustaja ja hänen sukua

Tyrnävän kylässä syntynyt, ehkä Korvenkylän ensimmäinen vakituinen asukas, kylän perustaja Iikka Heikinpoika Pasanen (vv.1865-1933) oli jäänyt täysorvoksi noin kaksivuotiaana vuosien 1865-1867 suurten nälkävuosien seurauksena.

Hänen isänsä, äitinsä sekä häntä hiukan vanhemmat sisko ja veli olivat menehtyneet Limingan köyhäinhuonella nälkään sekä niistä johtuviin tauteihin, lähes samoille päiville. Noin kaksivuotias, täysorpo Iikka Pasanen oli annettu ruotilaiseksi eräälle tyrnäväläiselle Johan Ylitalolle vuonna 1867.

Nähtävästi on totta, ettei ”Pasa Iikalla” ollut isänsä puolen sukulaisia Tyrnävällä. Siellä voi sanoa aina asuneen ja eläneen Pasasia. Heissä on ollut sekä talokas Pasasia että talottomia Pasasia. Esimerkiksi kaukaisella 1600 – luvulla Tyrnävällä oli ollut Pasanen niminen maakirjatalo. Tyrnävän talokas Pasaset, eivätkä muutkaan ole uskoakseni olleet sukua tarinani orpopoika Iikka Pasaselle (vv.1865-1933).

Vartuttuaan Iikka oli alkanut kiertää renkinä taloissa. Hän oli kulkeutunut Konttilaan rengiksi. Avioiduttuaan talon Hilma tyttären (vv.1871-1951) kanssa hänestä oli tullut maanviljelijä. Hän oli ensin asustellut useita vuosia vävynä Konttilassa. He alkoivat Hilman kanssa haluta jotain omaa. Mahdollisuudet omaan taloiluun tulivat heille, heidän muutettuaan uudisasukkaiksi Konttilan syrjäniitylle. Iikka Pasanen oli nuorempana tehnyt maanviljelijän töiden lisäksi myös hevos- ja lehmäkauppaa.

Pasasen Iikan Armas poika (vv.1894-1937) oli ollut paikkakunnalla tunnettu selvännäkijä ”Tyrnävän Peilipoika”. Hänen näkijänlahjansa olivat tulleet ilmi lapsena viattoman ”Uudenvuoden Onnenpeiliin” katsomisen myötä. Armas alkoi puuhailla selvännäkijänä vasta aikuisena. Hän oli esimerkiksi jossakin näyssään nähnyt kylän toisessa päässä tai etäämpänä paljon valoja. Olisiko näky enteillyt Tyrnävän Siemenperunakeskuksen kasvihuoneita, Tyrnävän kunnan Nipsingin teollisuuskylää, vai uudempien aikojen runsasvaloista Oulua tai sota-aikojen pommituksia Oulussa?

Selvännäkijä Armas Pasasesta liikkuu edelleen tarinoita. Uudemmalle ajalle hän on saanut Tyrnävän kirkonkylään nimikkotien – Peilipojantie. Armas Pasasen ”Ihmepeili” oli jo vuosikymmeniä sitten Tyrnävän kotiseutumuseossa, entisessä kirkonkylän lainamakasiinissa muiden tyrnäväläisten muistoesineiden joukossa. Tyrnävän Peilipojasta on tehty kandinaattitutkielma Oulun yliopistoon (tutkija Tiina Mattila). Tyrnäväläissyntyinen kirjailija Väinö Kirstinä keräsi tarina-/perinnetietoja esimerkiksi Tyrnävän Peilipojasta 1960 – luvun aluilla ollessaan suorittamassa yliopistotutkintoaan Helsingin yliopistossa.

Iikka ja Hilma Pasasen os. Konttilan ensimmäinen lapsi, Matti niminen oli kuollut vauvana. Heidän vuonna 1888 syntynyt Jaakko oli osallistunut Suomen vuoden 1918 sodassa tyrnäväläisten suojeluskuntalaisten joukoissa Oulun valtaukseen. Jaakko oli harjoittanut autoilijan ja maanviljelijän ammattia Tyrnävällä Korventien varren Väinö Karhun talon paikalla, maanviljelijänä Korvessa, Keskitalosssa. Myöhemmin hän muutti Ouluun. Asui Heinäpäässä ja työskenteli Oulun Valiolla muun muassa automiehenä, vanhana miehenä yövartijana.

Sota-ajan muistoja

Korvenkylästäkin joutuivat Suomen käymiin viime sotiin: talvi-, jatko- ja Lapin sotiin. Esimerkiksi Jaakko Hauru ja Kalle Marttila kaatuivat. Yrjö Erkki Junttila (vv.1900-1952) haavoittui ”läpiammuttuna” vuonna 1942 (luoti solisluun kautta sisään ja lapaluun kautta ulos). Haavoituttuaan hänet vapautettiin ainiaaksi sotapalveluksesta. Tosin hän oli joutunut silloin tällöin käymään purkamassa/lastaamassa suomalaisten, saksalaisten aseveljien, ”waffenbrudereitten”, lempinimiltään: sakemannien, sakujen, niksmannien laivojen lasteja Oulun Toppilan satamassa vuonna 1927 syntyneen Kalervo poikansa kanssa.

Se oli ollut hyväpalkkaista työtä ja sakemannit olivat antaneet silloin tällöin heille nisujauhopussin räiskäleiden paistoa varten. Pussien sisällöt ja pussit olivat olleet tarpeeseen sota-aikana, pula-aikana. Esimerkiksi Kalervolle oli räätälöity pusero entisestä nisujauhosäkistä. Joskus, he olivat saaneet arvokasta alkoholia, kahvia, suklaata ja tupakkaa. He olivat olleet kortteeria eräällä oululaisella ”Särki-Jampulla”.

Korvenkyläläiset Oiva Erkki Iisakki Junttila ja Iikka Tjäder menettivät molemmat vasemman jalkansa II maailmansodan aikaan, Suomen käymien viime sotien aikaan. Molemmilta miehiltä meni vasen jalka pian polven yläpuolelta. Iikka Tjäder oli ollut poikkeuksellisen urhoollinen sotilas ja hän oli saanut useita aliupseeriylennyksiä sekä kunniamerkkejä. Hänen sotansa päättyi jatkosodan alkuvuosina haavoittumiseen.

Oiva Junttilalla oli ollut seikkailua haavoituttuaan. Hän oli joutunut heti Tornion valtauksen jälkeen erääseen sotilasosastoon Tornion Alavojakkalaan pysäyttämään saksalaisten sotilaiden pakenemista pohjoiseen. Oiva oli ollut hyppäämässä vesiojan yli, kun saksalaisten konekiväärin räjähtävä luoti oli osunut hänen vasempaan reiteensä. Hän oli pudonnut päistikkaa hyhmäiseen veteen. Vasta pimeän tultua Oiva oli saatu pois kylmästä vesiojasta. Jsp:lle tai vastaavaan häntä ei kuitenkaan oltu voitu viedä. Saksalaiset olivat olleet vihaisia entisille aseveljilleen. He ampuivat herkästi pimeässäkin ääntä kohden. Haavoittunut Oiva oli kätketty erään perunakellarin räystään alle. Hän oli sittemmin onnekseen löydetty sieltä omiensa toimesta parin yksinäisen yön jälkeen.

Tyrnävän Korvenkylän alkuperäisten Pasasten sukua ollut lääkintäalikersantti Olavi Pasanen oli ollut jatkosodan aikana usein mukana kaukopartioissa. Hänet mainitaan Mannerheiminristinritari Heikki Nykäsen kirjassa ”Sissisotaa”. “Pasa Olli” oli ollut muutaman kerran kaukopartiomiesten porukoissa mukana kaukana suuren Äänisjärven takana. Olivat esimerkiksi erään kerran tuhonneet siellä seuduin erään neuvostoliittolaisten kookkaan varuskunnan varastoineen. Ei ole tallella tarinatietoa siitä, että oliko hän käynyt sissiporukan mukana Murmanninradalla? Niitä oli pidetty erikoisimpina sissikokemuksina, vaikka kovia reissuja olivat toki olleet muutkin.

Korventietä myöten

Kesäisin Korvenkylä oli ollut kulkuyhteyksiensä vuoksi lähes eristynyt kylä. Ympärivuotinen kulku sinne oli ennen ollut esimerkiksi multaista peltotietä myöten Keskikylästä. Korvenkyläläiset sanoivat kyseistä tietä Takalon linjaksi. Ehkä nimi oli perua Tyrnävänjokivarren kantatalo Takalolle? Korvenkylän ”Alakylän” Perälän talon (Toivo ja Iida Kaikkonen) vieritse kulki myös ympärivuoden kuljettava multatie Keskikylään, Koivikkoon ja entiselle Keskikylän kansakoululle. Pikku-Koivikon isäntä Samppa Pikkarainen ja hänen lähinaapurinsa Heikki Piirainen käyttivät kyseistä tietä kulkiessaan Korvenkylässa pelloillaan.

Niittyteitä tai oikeammin vesien vaivaamia niittypolkuja Korvenkylään oli kulkenut useita ja monilta suunnilta. Ne olivat olleet kulkukelpoisia vain heinäntekoaikaan. Kesäisin, joten kuten hevoskärryillä kuljettava niittytie, nimeltään Mikkolantie kulki Uutelan talon läheisyydestä Haurukylään ja myös nelostielle (E4). Marttilan tieksi sanottu Haurukylään johtava talvitie oli kesäisin vaikeakulkuinen. Sitä ei käytetty hevoskärryillä kulkuun. Ratsullakin sitä oli pitänyt kulkea kesällä varoen. Siinä oli ollut lyhyt vetinen suotaival kohta vanhan Alasaarelan (Takatalon) takana.

Talvet olivat olleet Korvenkylässä parempia kulkujen suhteen. Esimerkiksi Yli-Temmeksen Nurkkalankankaalta oli johtanut hyvä, nopea, paljon käytetty talvitie Alasaarelan, Takatalon kautta Korpeen ja edelleen Tyrnävän kirkolle. Korvenkylästä se meni sinne lähes nykyistä Korventien pohjaa.

Kyseistä talvitietä olivat käyttäneet ylitemmesläiset Tyrnävän myllyssä asioineet. Tarinat kertovat, että sitä olivat käyttänyt myllytienään myös rantsilalaisia. Tyrnävälle oli rakennettu harvinainen vehnämylly 1930 – luvulla poikkeuksellisten lämpimien kesien kaudella. Vehnänviljely levisi silloin pohjoiseen jopa sivu Tyrnävän. Kyseistä talvitietä kulkivat ennen myös monet rekihevosilla myyntitavaroineen liikkuneet vanhanajan kulkukauppiaat. Se oli ennen ollut myös kodittomina kiertäneiden mustalaisten käyttämä.

Paljon käytetty talvitie kulki kunnalliskoti Marttilan metsäsaran läpi. Sekin lähti Alasaarelan luota, mennen Marttilan mökin kautta Haurukylään. Tie toimi Korvenkylän koululaisten koulupolkuna. Eräs talviteistä Korvesta meni Järvikankaan kautta Tyrnävän Kolmikantaan. Sitä oli käytetty korpelaisten kulkiessa talvisin, vanhaan aikaan kaukana Tyrnävän Ylipään yhteismetsäsaroillaan.

Korvenkylän kauttakin on ollut nelostiehen liittyviä tienrakennussuunnitelmia. Niistä oli kirjoituksia esimerkiksi oululaisessa sanomalehti Kalevassa. Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela kirjoitti oululaisessa maalaisliittolaisessa Liitto – sanomaolehdessä reporterina toimiessaan myös Korvenkylän tieasioista.

Aikoinaan oli esimerkiksi ajateltu siten, että rakennettaisiin suuri nykyisen korvaava valtatie Temmekseltä Korvenkylän kautta Tyrnävälle ja edelleen Ouluun. Oli myös suunniteltu vain keventää nelostien liikennettä Yli-Temmeksen Nurkkalankankaalta lähtevällä Korvenkylän kautta Tyrnävän kirkonkylään kulkevalla kevyemmällä kestopäällysteisellä maantiellä.

Korventien rakentamisen käynnistämiseksi oli 1950 – luvun alusta käynyt Korvenkylän miesten ”karvalakkilähetystö” muhoslaisen kansanedustaja Aaro Kaupin (vv. 1902-1979) luona Muhoksella. Hän sai hankittua Korventielle yhteiskunnan rahoituksen ja rakentamispäätöksen. Tietä vastaan oli ollut paikallisia maanviljelijöitä. Nähtävästi vastaanpanijoiden motiivi oli ainoastaan ollut ”olla periaatteessa vastaan”. Maantie Tyrnävän kirkonkylän, Pisilän talon luota Korvenkylän, ”Ylikylän” puoleiseen päähän saakka rakennettiin entuudestaan olleiden talviteiden, pelto – ja niittyteiden päälle. Korventien rakenteminen alkoi lähes samoihin aikoihin kuin Leppiojan perkaus.

Sittemmin, 1970 – luvulla Korventien päästä rakennettiin metsäautotie Haurukylään. Ympärivuotisesti liikennöitävä, talviaurattu metsäautotie rakennettiin lähes entisen Korvenkylästä Haurukylään johtaneen talvitien sijoille. Kuntainliiton kunnalliskoti Marttila piti pian metsäautotien valmistuttua suuren konesavotan kookkaalla metsäsarallaan.

Haurukylään menevää metsäautotietä ei vastustettu miltään taholta. Tie tehtiin konevoimin, yhteiskunnan varoin ja – rakentamana. Kyseinen metsäautotie ei vaatinut kyläläisten talkootöitä, kuin oli aikoinaan tarvittu hyvin paljon oman kylätien, Korventien tekoon. Metsäautotiestä Haurukylään tuli ympärivuotisesti liikennöitävä. Sen kunnosta ja tien talviaurauksista alkoivat huolehtia kunnat. Metsäautotien Haurukylään, valtatielle, nelostielle puuhasi korvenkyläläinen Veikko Vesala (vv.1920-2005).

Muuttuvassa maailmassa

Toisen maailmansodan aikaan ja jälkeen Suomessa elettiin suurten muutosten aikaa. Korvenkylässäkin näkyivät muutokset. Kylään muutti muutamia sotaevakoita. Oli peltojen raivaamista, maatilojen rakentamista. Kylään perustettiin rintamamiestilat asumattomaan metsään: Lauri Alasaarelalle, Oiva Junttilalle ja Toivo Kaikkoselle. Se oli ollut yhteiskunnan kädenojennusta ja lupauksien lunastamista ase kädessä isänmaataan puolustaneille. Sodan jälkeen, jälleenrakennuskaudella oli paljon myös entisten jo olemassa olleiden rakennusten ehostamista. Sitä tehtiin esimerkiksi uusin vuorilaudoituksin ja maalein. Sotien jälkeen Korvessa entisten peltojen hirsisten heinälatojen tilalle alkoi nousta myös raakalaudoista rakennettuja.

Muutoksien aikaan liittyvänä voi mainita silloisen maallemuuton ja maaltamuuton. Korvenkyläläisiäkin alkoi mennä muihin kuin totuttuihin maa-/metsätöihin. Mukaan kuvioihin tuli myös kouluttautumisen lisääntyminen. Korvenkylän lapset ja nuoret alkoivat seurata muun Suomen esimerkkiä. Hekin alkoivat kouluttautua muihin ammateihin. Ennen maanviljelijöiden lapset jatkoivat elämässään etupäässä vain maataloustöissä.

Olavi Pasasesta tuli työssä oppimisen tuloksena työnjohtaja ensin Muhoksen Soson tiilitehtaalle ja sitten Soson Sosolevytehtaalle. Se puristi sementistä ja varta vasten höylätystä puulastun märästä mössöstä noin kahden neliömetrin kokoisia, erivahvuisia rakennuslevyjä jälleenrakennuskauden tarpeisiin. Laura Hongisto os. Pasanen ja Taimi Siitonen os. Junttila hakeutuivat kauppa-apulaisiksi. Taimi Junttila oli ennen myymäläapulaistöitään ollut palvelijana Yli – Temmeksen pappilassa rovasti Räsäsellä. Salme Vierimaasta os. Pasanen tuli parturi-/kampaamoliikkeen työtätekevä omistaja Kalajoelle. Pauli Vesala suoritti kauppakoulun. Hän työskenteli esimerkiksi Tyrnävän osuusmeijerin konttorissa ja myöhemmin pitkään Muhoksen osuuspankissa. Kalervo Junttila (s. 1927) suoritti pian sotien jälkeen rakennusalan ammattikoulun. Lähes samanikäinen Olli Tjäder suoritti leipurin tutkinnon. Jatkosodan aikaan syntynyt Markku Pasanen on leipurimestari. Terveystieteiden maisteri Inkeri Junkkonen os. Junttila oli kylän ensimmäinen ylioppilas. Pentti Junttila oli ensin vuosia merkonomi. Hän luki aikuisopiskelijana ylioppilaaksi ja suoritti HuK:n ja sitten FM:n tutkinnot. Toisen maailmansodan aikoihin syntynyt Maija – Liisa Hirvonen os. Alasaarela oli ensimmäinen opettajaksi valmistunut korvenkyläläinen. Anneli Jäälinoja os. Pasanen opiskeli Raahen opettajaseminaarissa kansakoulunopettajaksi. Vuonna 1948 syntynyt Liisa Junttila toimii Nivalan kaupunginpuutarhurina. Iida ja Toivo Kaikkosen nuorimpia poikia on toiminut kanta-aliupseereina armeijassa ja rajavartiostossa. Lauri ja Aino Alasaarelan 1950 – luvulla syntyneet Erkki ja Esko ovat yliopistotohtoreita ja toimineet yliopistojen opettajina, professoreina.

Sähköistämisestä

Kylä oli pitkään sähkötön. Suomessa oli niinä aikoina, kun Korvenkylä sähköistettiin, sähköistettynä jo suuret määrät pieniä, syrjäisiä erämaakyliä. Korvenkylä ei ollut erämaakylä, eikä se erityisen kaukana sähkölinjoistakaan sijainnut. Mutta, sähköt tulivat myöhään.

Kyläläiset olivat jo kuin tottuneet kirkkaisiin, edullisiin Tilley kaasulamppuihin, käteviin nestekaasuliesiin ja transistoriradioihin. Niidenkin avulla siirryttiin päivästä toiseen. Käytännöllisiin, lisää erilaisia mahdollisuuksia antaviin sähköihin tottunut, Muhokselta Korvenkylään kotiinsa maanviljelijäksi muuttanut Veikko Henrik Vesala (vv.1920-2005) kyllästyi kylän sähköttömyyteen ja hankki sähköt sinne vuoden 1964 aikana. Kyläläiset tekivät kaikki sähkölinjojen vaatimat työt talkoilla Oulun Seudun Sähkö OY:n tarpeista. Sähköyhtiö asensi ainoastaan virtajohtimet valmiiksi pystytettyihin ja kasattuihin sähkötolppien orsiin ja he rakensivat kylämuuntajan.

Olisivatko sähkölinjat Korvenkylään olleet myös jonkinmoisen vastustuksen kohteina maanomistajien taholta? Tolpat ja sähkölinjat vievät selvästi maata. Se rakennettiin märkään suomaastoon kunnalliskoti Marttilan metsäsaralle. Kaikkialla niillä seuduilla sähkön toimittaja oli sama. Linjauksia sähköille Korvenkylään olisi ollut useita helppokulkuisten teiden ja reittien varsille.

Sähköjen tultua kylään, heillä alkoi sähköllä toimivien laitteiden hankinta. Lypsykone ja koneellinen maidonjäähdytys olivat ensimmäisinä listalla. Kyläläiset saivat toimeentulonsa lypsykarjoistaan. Ajanviete – ja uutisväline televisio oli myös ollut tärkeä hankittava. Eivät tv-ohjelmat olleet ennen pääosin vain uusintoja. Kiiminkiin muutama vuosi varhaisemmin rakennettu korkea tv – masto mahdollisti lähetysten seuraamisen. Jääkaappi ja sähköliesi olivat myös hankittavien listalla.

Lankapuhelin tuli asennettuna, sidottuna olleisiin sähköpylväisiin. Korvenkylään rakennettiin myös kunnallinen vesijohto Limingasta. Kylässä kulki jo sähköttömyyden aikaan kaksikin myymäläautoa (SOK:lainen ja KESKO:lainen). Ne kuljettivat aikoinaan mukanaan esimerkiksi nestekaasupulloja.

Arkipäivää Korvenkylässä

Elantonsa kyläläiset saivat maataloudesta. Se oli heillä omien maatilojensa lypsykarjanhoitoa. He joutuivat heräämään kymmeniä vuosia varhain. Jo, kello 04.30 aikoihin herättelivät herätyskellot kyläläisiä aamulypsyille. Syynä varhaiseen herätykseen olivat olleet lehmien lypsämiset, maitojen jäähdyttämiset ja kuljettamiset varhain aamuisin pänikkä-, maitolavoille, maitolaitureille.

Varhaisella 1950-luvulla, aamuvarhaisella korvenkyläläinen Oiva Junttila keräili kyläläisten maidot ja vei ne Keskikylään maitoauton kyytiin Oulun Valion meijeriin kuljetettavaksi. Hän teki sitä ensin hevosella ja sitten Fergusonillaan. Maidot vietiin ensin Keskikylän Nurkkalan talon luo. Myöhemmin, kun Korven kylätie valmistui ja tuli traktorilla ajettavaan kuntoon. Hän vei Korventien varren isäntien maitotonkat, maitopänikät Pisilän talon luo, Keskikylän maantien yhtymäkohtaan. Luonnollisesti jouluaamuisinkin lehmät lypsettiin, ruokittiin ja hoidettiin. Maitoauto vei vanhoina aikoina maidot tonkissaan Oulun Valiolle myös jouluaamuisin.

Korventien tultua kuorma-autoilla liikennöitävään kuntoon, maidot alettiin kuljettaa suoraan maitolavoilta. Kunnat huolehtivat Korventien kunnosta ja talviaurauksesta. Esimerkiksi keskikyläläinen Veikko Ilmari Pasanen kävi maidonkuljetuskuorma-autollaan Korventien päässä jo kello 07.30 aikaan. Maitotonkat olivat maitolavalla odottamassa kyytiään. Aamumaitojenkin piti olla jäähdytettyjä.

Sitten maitoja alettiin keräillä imu-/tankkiautoilla. Ensin oli käytäntönä se, että ne imivät maidontuottajien, – lähettäjien maidot imuauton säiliöön maitotonkista, joita oli aamuisin kuljetettu maantien varteen. Sekin toiminta tehtiin aikataulun mukaan. Muutaman vuoden jälkeen maidot keräiltiin vain tilatankeista. He hakivat niistä maidot joka toinen päivä. Esimerkiksi tankkiautoautoilijat: lumijokinen Vilho Maijala, alatemmesläinen Jaakko Ylitalo ja tyrnäväläinen Toivo Yrttiaho ajoivat tankkiautoillaan maidonkeräilyreittinsä siten, että korvenkyläläiset joutuivat pitämään kiinni lähes entisestä totutusta varhaisista heräämisistään. Tosin he saivat pestä tilatankkinsa ennen peltotöihinsä lähtöä.

Muiden töissä he olivat myös kulkeneet. Esimerkiksi Toivo Kaikkonen oli tehnyt maanviljelijän töidensä lisäksi rakennustöitä Tyrnävän talokkaille. Osa kyläläisistä oli kulkenut maataloustöiden sesonkiaikoina renkeinä taloissa. Toiset olivat kulkeneet hevostensa kanssa talvisavotoissa jopa monen pitäjän takana. Esimerkiksi Erkki Junttila (vv.1900-1952) oli kulkenut savotoissa, metsätöissä hevostensa ja poikainsa kanssa Yli-Kiimingissä ja Utajärvellä. Alpo Pasanen kulki Jawa moottoripyörällään monet vuodet Muhoksella Soson tiilitehtaan töissä. Ahti Pasanen oli kulkenut Soson tiilitehtaan töissä polkupyörällä ja moottoripyörällä. Lauri Alasaarela kirjoitteli monet lehtikirjoitukset oululaiseen sanomalehti Liittoon. Hänellä oli ollut artikkeleita ottamiensa valokuvien kanssa. Hän kirjoitti useana vuotena Liittoon ”Kylästä kylään” juttujaan. FM Pentti Junttila aloitteli töidensä tekemisiä myymäläapulaisena tyrnäväläisen kauppias Eino Ylitalon sekatavarakaupassa. Alkoivat valtakunnnallisten sähköverkostojen rakentamiset. Matti Tolvanen aloitti työnsä niissä töissä. Esimerkiksi Eero Kaikkonen ja Tauno Laukka kulkivat usein töissä Tyrnävän osuusmeijerin sahalla. Olli Laukka nikkaroi usein talvisin kotonaan kelkkoja, suksia ja haravia myyntiin.

Monet Korvenkylässä syntyneet tai eläneet ovat vuosien varrella muuttaneet pois kotikylästään lyhyempien tai pitempien opiskelujensa sekä myös työssä oppimisiensa jälkeen. He ovat hankkineet elantonsa muiden töissä ja monet heistä ovat hankkineet elantonsa muilla paikkakunnilla. Sitä voidaan yleistää. Tuollaista siirtymistä kotoa muualle työn ja koulutuksen perässä on tapahtunut paljon Suomessa.

Kyläläisten elannon hankkimisen yhteydessä voidaan mainita metsistä, soilta kerätyt marjat ja sienet sekä pelto-ojien pientareilta poimitut “meskut”. Niistä he saivat talveksi tärkeät vitamiit ja toimivathan ne merkittävässä määrin myös hyvänä ruuan lisänä. Tyrnävän kirkonkylän kaupat myös ostivat ennen marjoja.

Metsästys ja kalastus antoivat ruokapöytiin oman lisänsä. Kalaa he olivat saaneet pienessä määrin katiskoilla esimerkiksi Leppijärvestä ja Leppiojasta sekä sen pienistä poukamista Järvikankaan jälkeen sekä Nipsininginojasta ja sen poukamista.

Hirviä ei ennen elellyt eikä vaeltanut Korvenkylässä. Nykyisinhän niitä siellä suurin määrin elelee ja juoksentelee, vilisee. Niistä ruokapöydässä ei ole muistikuvia. Hirvet alkoivat lisääntyä nopeaan 1950 – luvun lopuilta, Korvenkylän vieressä aloitettujen suurten metsänparannustöiden myötä. Hirvikannan voimakas lisääntyminen ja ehkä liian vähäinen nykyaikojen luvanvarainen metsästys lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että Yli-Temmestä vasten on uudemmalle ajalle jopa karhuja elellyt.

Metsäkanalintuja ovat korvenkyläläiset metsästäneet suuret määrät vuosien varrella. Metsoilla ja teerillä oli tapana kulkea päivittäisiä ruokailumatkojaan, syöden urpuja Korvenkylän reunoilla kasvavista koivuista. Mahtavasti räkättävät metsäkanalinnut, ”mettikanat” olivat tyypillisiä lintuja metsäpolkujen varsilla. Ennen vanhaan puitiin puimakoneilla, ”ryskyillä” ja maamoottoreilla viljoja yhdellä peltolohkolla ja sitten puimakone siirrettiin toiselle peltohkolle. Puimapaikat olivat metsojen ja teerien suosimia. Niissä kulki ruokailemassa myös peltopyitä.

Edelleen Korvenkylässä asutaan, mutta monet muutokset kylä on kokenut. Asukkaat kylässä ovat vaihtuneet moneen kertaan ja vakituisesti asuttavia taloja on enää vain kuusi. Kylän yleisilme on muuttunut uusien maatilojen rakennuksien rakentamisien ja suurten pellonraivauksien myötä. Nykyisin kylän rakennukset ovat pääosin joko melko uusia tai uusia ja ne ovat öljymaaleilla maalattuja. Hirsiset pienet heinäladot ovat poissa kyläkuvasta. Takavuosina Korvenkylässä nähtiin hevosia talojen peltotöissä. Talojen luona käyskenteli kanoja ja lampaita usein possujakin. Lehmikarjaa käyskentelee enää vain parin talon pelloilla. Vielä 1950 – luvun aluilla Korvenkylässä oli vain harmaita, hirsisiä pihapiirejä rakennuksineen. Oli paljon pieniä harmaita hirsisiä, pärekattoisia niittylatoja.

Vanhan ajan niittylatoja oli ennen kyläkuvassa paljon. Korvenkylässä on selvänä enemmistönä muiden Tyrnävän kylien isäntien peltomaat. Heistä voi luetella esimerkiksi keskikyläläiset: Veijo Tauriainen, Arvo Vikiö, Kalle Lassila, Sulo Keränen, Jaakko Korva, Samppa Pikkarainen, Heikki Piirainen, Antti Latvalehto, Paavo Ikonen, Nestori Väisänen, Arvi Matinolli, Yrjö Tolonen, Antti Mällinen ja Antti Ikola sekä nykyisen Uutelan läheisyyden niityille Fordson Majorilla aikoinaan ajellut Eino Riikola. Tunkiohaan metsäniityllä, Korvenkylän reunalla kulkivat August Siitonen ja Anna Katajamaa. Kirkonkylän suunnasta Korvenkylän toisen pään, Latvasuon pelloilleen ajelivat traktoreillaan: Jaakko Viittala, Alpo Kantola ja Kalle Kauppi.

Entten tentten, teelika mentten..

Aina lapset ovat leikkineet. Maaseudullakin leikittiin raskaan raatamisen lomassa. Leikkimiseen tarkoitettuja esineitä on säilynyt antiikista, jopa sitäkin varhaisemmilta ajoilta. Suomalaisessa talonpoikaisympäristössä leikkikalut tehtiin itse. Niitä valmistettiin kotoa tai lähiympäristöstä löytyneestä luonnonmateriaalista. Kauppojen nukkeja, tinasotilaita, puuhevosia ja niin edelleen alkoi esiintyä yleisemmin vasta 1800-luvun lopuilla ja lisääntyvästi 1900-luvulta.

Talonpoikaisessa elämässä lasten leikeissä näkyi erilaiset maanviljelystoimet. Lasten mielikuvitus muutti todellisen arkipäivän työn leikeikseen. Leikisti viljeltiin peltoja ja koottiin heinää karjan rehuksi. Lasten karja tehtiin kuusen-, männynkävyistä, tikut jalkoina. Tehtiin leikkeihin pienistä kivistä, puupaloista, risuista lampolat, navetat, tarhat, tallit. Maaseudun lasten leikkipaikat olivat avaria talojen, mökkien pihoja ja sieltä löytyi helposti luonnonmateriaalia raaka-aineeksi leikkeihin ja leikkikaluihin.

Eläimet ovat aina liittyneet maaseudun lasten leikkeihin. Leikkikavereita olivat talon kissa ja koira. Nillä oli ihania kissanpoikia ja koiranpentuja. Vasikat ja karitsat olivat leikkikavereita. Tavanomaisesit kävivät Korvesta ennen vanhaan ostamassa Ala-Temmeksen kunnalliskoti Marttilan sikalasta niin pienen porsaan, että sille oli ensin terveellisempää ja turvallisempaa asua muutama päivä lämpimässä pirtissä. Pieni possu ehti olla siellä lasten leikkikaverina.

Hevosen pito leikeissä oli vanhan ajan pojille mieluista puuhaa. Hevosen saattoi valmistaa puusta, päreestä tai tuohesta. Hevosellaleikkijä antoi yleensä sille nimen.

Nukke saattoi olla vain pala kangasta, johon oli muotoiltu pää esimerkiksi narulla sitoen pienen kiven tai kävyn ympärille. Sitä oli voitu mahdollisuuksien mukaan piirrellä, maalailla. Luonnosta on löydetty maaliksi käypää ainetta kautta aikain.

Ympäristöstä saatiin mallit leikkeihin, työleikkien lisäksi esimerkiksi hautajaisista, häistä ja ristiäisistä. Kirkonmenojen leikkiminen oli sitä, että esimerkiksi yksi lapsista nousi kivelle ja saarnasi toisille lapsille. Joku lapsista saattoi kerätä leikisti kolehdin ja siihen laitettiin lasten leikeissä – leikkirahaa.

Askarteluleikit olivat tavanomaisia. Siinä toimivat raaka-aineina luonnonmateriaalien lisäksi esimerkiksi paperi ja pahvi. Valkoista paperia saatiin kauppaostosten käärepapereista. Ennen käärivät kaupoissa ostokset käärepaperiin. Sillä tavalla paperia saattoi kertyä suuret määrät. Maaseudulla oli myös paperi-ja kangassäkkejä. Niistä sai myös materiaalia leikkeihin.

Kuva – ja sanomalehdistä saatiin esimerkiksi kuvia. Jo kauan sitten niissä oli värikuvia. Jotkut värikuvat saattoivat olla niin hyviä, että niistä saattoi tehdä esimerkiksi pieniä maisema- ja muitakin tauluja seinille. Liimana toimi ennen kaupan liiman lisäksi, keitetty peruna.

Oman lukunsa leikkeinä ansaitsee joululeikit. Jouluun liittyen leikittiin joulupukkia ja -tonttuja. Joku saattoi jopa joutua joulupukin poroksi. Tavanomaisesti lasten leikeissä valmistettiin joululahjoja. Joskus niistä tuli sellaisia pahvista, paperista liimailtuja tai puusta vuoltuja, että niitä voitiin antaa jouluna kuin konsanaan joulahjoina.

Lapset ”värkkäsivät” leikkiautoja, traktoreita, kaivinkoneita ja junia jne. Leikkiautona saattoi toimia pala puuta, johon oli saatu auton muoto. Pyörinä toimivat pyöreästä puupölkystä sahatut kiekot. Ne oli kiinnitty naulaten akselin päähän. Sitä vedettiin narulla tai vain työnneltiin. Jotkut lapset saattoivat kyhätä kookkaitakin kulkuneuvoja vanhoista, hylätyistä romupolkupyöristä.

Erilaisten jousikoiden ja jousipyssyjen kanssa puuhasi moni lapsi hyvin touhukkaana. Suosittu oli esimerkiksi puusta kiväärin muotoon tehty nuolta ampuva leikkiase, jossa voima ammuttavalle nuolelle saatiin puujousella. Voimanantajana saattoivat toimia myös polkupyörän tai auton sisärenkaasta leikatut kumirenkaat. Kuusenoksa oli jousena selvästi parempi kuin katajainen. Niitä, kun löytyi vain pieniä katajanoksia tai katajia, siis myös vain heikkoja, hentoja jousia tai jousipyssyjä niistä sai.

Pojat leikkivät mielellään jousipyssyillä ja puukeihäillä. He nikkaroivat, tekivät myös ns. ”tussareita”. Niihin saatiin mukaan räjähdyksen ääni. Tulitikkuaskeista saatiin raaka – ainetta tussareiden räjähdysääniin. Niillä sai räjähdyksen äänen ja -tunnun. Ne olivat vaarattomampia kuin tussarit, leikkipyssyt, joihin voima hankittiin ruudilla.

Piilosilla olot, urheiluleikit tai urheilut, uinnit, hiihdot, mäenlaskut, puujaloilla kävelyt saattoivat olla tyttöjen ja poikien yhteisleikkejä. Sitävastoin hyppynaru ja ruutuhyppelyt valikoituivat tavallisesti tytöille.

Usein leikittiin myös sisätiloissa. Ilmat, erityisesti pimeä syksy sateineen tai kylmät talven pakkaset, viimat vaikuttivat. Sisällä lasten leikkejä oli esimerkiksi arvoitusten esittäminen. Oli myös erilaisia loruja sekä lausahduksia, joita kerrottiin. Joka silloin sattui niitä muistaman eniten saatettiin palkita leikista. Palkintoja ei juuri oikeasti annettu. Tarinoita, jopa kummitusjuttuja kerrottiin. Ne saattoivat olla kuultuja aikuisten ja lasten tarinoita. Suosittu leikki oli keksiä ja kertoa omia, itse sepustettuja tarinoita. Lauleltiin lastenlauluja ja myös joululauluja sekä maakuntalauluja. Virsien lauleskelu oli ennen myös tavanomaista. ”Ystävä sä lapsien..” oli suosikkeja. Leikit saattoivat olla samojen asioiden kertausta, joista oli päivällä, viikolla ollut opetusta kansakoulussa.

Sanontoja, joita kuultiin vanhemmilta muilta kyläläisiltä tai luetiin kirjoista, käytettiin loruleikeissä. Eräitä sanontoja ennen oli esimerkiksi: Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku. Ahkeruus kovankin onnen voittaa. Ei lämmin luita riko. Ei makeaa mahan täydeltä. Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää. Varhainen lintu madon löytää. Ruoka on hyvää nälkää vastaan. Ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Vesi vanhin voitehista. Äänellänsä se variskin laulaa. Lorut olivat tavanomaisesti opettavia, tietoa sisältäviä.

Leikkeihin kuului myös erilaisia rallatuksia esimerkiksi: ”körö körö kirkkoon, papin muorin penkkiin, ruskealla ruunalla, valakealla varsalla, kirjavalla kissalla, aittain alitse, peltojen peritse, ettei kyntömiehet häiriintyisi”. Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista. Illan tullen sanoi hän. Nyt minä lähden tästä pelistä pois! Tuota viimeistä käytettiin, kun leikeissä oli mukana jotain järjestelyjä esimerkiksi jakaa ryhmiä.

Maanantaina makkarat tehtiin. Tiistaina tikut vuoltiin. Keskiviikkona keitto keitettiin. Torstaina tupahan tuotiin. Perjantaina perheelle annettiin. Lauantaina liemi latkittiin. Sunnuntaina suu pyyhittiin. Edellinen sopi pienelle lapselle viikonpäivien opetteluun. Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Tämä loru kävi vuodenaikojen opettelussa. Säät ja ilmat kiinnostivat myös pieniä. Etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta?

Maailmansotien välisenä aikana leikkineille Korvenkylän lapsille, vuosina 1953-1955 lapiopelillä, työttömyystöinä kuivattu Leppijärvi oli ollut hyvä leikkipaikka. Siellä he olivat uineet kesäisin. Joskus olivat leikkiensä yhteydessä vieneet kotiinsa kalaa esimerkiksi Leppiojassa olleesta katiskasta, marjoja Järvikankaalta tai suolta.

Leppijärven jäällä heillä oli usein ollut talvisin vinhasti kiitävä napakelkka, hoijakka. Siitä oli toisille ollut nopeita lähtöjä, jos ei arvannut pitää kiinni tai jäässä oli ollut töyssyjä. Joiltakin lapsilta olivat jopa hampaat rikkoutuneet, kun oli tullut äkkilähtö hoijakasta. He olivat talvisin myös luistelleet Leppijärvellä. Lasten jääleikkeihin soveltuvia paikkoja olivat olleet myös Sääskelän niityn päässä sijainnut Nipsinginojan vesistöön kuulunut ns. Jussinjorpakko sekä kohta Järvikankaan jälkeen Leppiojan vesistöön kuuluneet monet pienet lammet, poukamat. Jäällä voitiin lasten kesken olla myös pallosilla ja hippasilla. Tai leikkiä ”viimeinen pari uunista ulos”.

Ennen yleinen luistinmalli oli ollut, metallinen luistinosa pienine lisälevykkeineen kengänpohjaa vasten, kiinnitettiin remmeillä kenkiin. Oli käytössä myös omatekoisia luistimia eli pala sahanterää, -lavia oli upotettu palaan kolmiorimaa. Terän kulmia oli pyöristetty viilalla. Myös muu ohut, mielellään suora rautapala saattoi käydä luistimeen luistinosaksi. Konstruktio, tekele oli sitten sidottu hyvin kengänpohjaan.

Napakelkkaa, hoijakkaa varten oli ensin tehty jäähän reikä, johon asetettiin pystyyn puu. Se oli voitu juntata paikoillen jo uimakelien aikaan. Pystöpuuhun kiinnitettiin vuorostaan riuku, jonka toiseen päähän laitettiin kelkka. Sitten riu’usta pyöritettiin vauhtia kelkalle.

Leikkipaikka, Leppijärvi oli ollut myös toisen maailmansodan aikana tai jälkeen syntyneille. Tavanomaisesti talvisen pyhäpäivän viettoon kuului hiihtää Leppijärven kautta Hannus-, Korkeallekankaalle. Siellä oli lapsilla mahdollisuus pieniin mäkiin. Monet kerrat siellä käytiin edelleen kesäisin, vaikka järvestä ei ollut jäljellä kuin pieni lampi. Siellä oli turvallista polttaa juhannuskokkoa tai vain muuten nuotioida, paistaa nuotiolla makkaraa, räiskäleitä. Eihän entisen Leppijärven kosteikossa, pienen lammen rannalla ollut pelkoa tulen ryöstäytymisestä – vahingontekoihin.

Leppijärvi

Päättyneen viime vuosisadan lopulla uudelleen vesitetty Leppi-/Järvinevan, Leppijärvi sijaitsee Korvenkylän

Leppijärveä 1950-luvun alussa

takana Yli-Temmestä vasten. Se laskettiin tyhjäksi vuosina 1953–1955 työttömyystöinä. Merkittävin järven tyhjentänyt toimenpide oli ollut kaivaa kanavauoma Järvikankaan läpi. Sen jälkeen kaivettiin vielä pitkä kanava korvaamaan entinen luonnonvarainen järven laskuoja Leppioja. Se laskee alajuoksullaan Tyrnävänjokeen. Tyrnävänjoki yhtyy ennen merta, Liminganlahtea ja Pohjanlahtea, Temmesjokeen.

Vanhoina aikoina Leppijärvi oli ollut muutamien kymmenien hehtaarien kokoinen. Vielä vanhempaan aikaan vedet olivat huuhtoneet Järvikankaan hiekkaisia-/soraisia rantoja. Nähtävästi Leppijärvi alkoi pienentyä hiljalleen jo aikoinaan, kauan sitten Pohjois-Pohjanmalle tyypillisen maankohoamisen, soistumisen myötä.

Se osaltaan joudutti suomaiden Leppijärven kuolemaa, kun samoihin aikoihin kanavoitiin myös vetiseltä Leppi-/Järvinevalta alkunsa saava, Alatemmeksellä Temmesjokeen laskeva Nipsinginoja. Sittemmin Korvenkylän lähistöllä, vieressä tehtiin suuria metsien ja soiden kuivauksia esimerkiksi kunnalliskoti Marttilan kookkaalla metsäsaralla.

Aikaisempi, luonnonvarainen Leppioja oli ollut mutkainen, serpentiinimäinen tyypillinen tasankojen laskuoja. Siinä oli ollut esimerkiksi Järvikankaan jälkeen pieniä lampia (poukamia). Poukamia oli sijainut myös Nipsinginojan varressa ja latvoilla. Esimerkiksi Sääskelän niityn (n:o 2:22) kulmalla oli sijainnut vielä 1950 – luvun aluilla pieni uintikelpoinen lampi ”Jussin jorpakko”.

Tarinoivat ennen sitäkin, että isonvihan aikana (vv.1714-1721) Leppiojan alkupuolen pensaikot, kalaa antaneet pienet lammet, poukamat olivat tarjonneet suojapaikkoja silloisille sotapakolaisille. Kyseisillä alueilla oli ennen myös pieniä luonnonniittyjä, joilta olivat ennen keräilleet viikatepelillä heinää karjalle.

Kun, Leppiojankanava kaivettiin Järvikankaan läpi pakkastalvella 1953. Se tehtiin rautakangin ja lapiopelillä. Routaista maata räjäyteltiin dynamiitillä ja trotyylilla pehmeämmäksi. Leppiojaa ja -kanavaa on perattu jälkikäteen esimerkiksi niin sanotuilla ”Hullu – Jussi”- nimisillä vaijerikäyttöisillä kaivukoneilla.

Leppijärvi ja sen laskuoja olivat ennen olleet kalaisia. Haukea uiskenteli Leppiojassa vielä kymmeniä vuosia Leppijärven kuivaamisen jälkeen. Entisessä Leppijärvessä oli voitu uida ja soudella aina 1950 – luvun aluille. Tyhjentämisensä jälkeen se oli ollut noin puoli vuosisataa laaja, mitään kasvamaton kosteikko. Kosteikon keskialueella sinnitteli muutamien aarien kokoinen lampi. Leppijärvi, kosteikkoineen on aina ollut vesilintujen suosima alue. Aika näyttää, minkalainen tulee olemaan uudelleen vesitetty Leppijärvi ja löytyykö viereisiltä soilta hilloja?

Leppijärvi oli liittynyt kylän aikuisten sekä lasten elämään huvi- ja hyötykäytössä. Kalan saannin lisäksi se oli ollut kiva vapaa-ajanviettopaikka. Lapsilla oli talvisin ollut vinhasti pyörivä ”hoijakka” järven jäällä. Leppijärvellä on käyty viettämässä monesti sunnuntaivapaita. Useat mukavat juhannusvalviaisetkin on vietetty siellä.

Entisen Leppijärven rantaniityiltä on keräilty eräskin heinäkuorma karjanrehuksi. Sitä tekivät muun muassa pääosin Leppijärven maapohjan omistanut yli-temmesläinen Arttu Vähä ja korvenkyläläiset. Esimerkiksi Korven Keskitalolla oli aikoinaan ollut pieni ala peltoa Leppijärvellä. Vanhantalon maat ylsivät myös Leppijärveen saakka.

Leppijärven ympäristöjen soilta löytyi paljon hillaa (lakka, suomuurain) ja karpaloita. Lähimetsissä kasvoi mustikkaa ja puolukkaa. Järven tyhjentämisen ja ympäröivien soiden kuivauksen jälkeen on ollut heikkoja marjavuosia hilloista kymmeniä vuosia.

Leppiojan alajuoksulla Tyrnävän Leppiojalla on ollut silloin tällöin kevättulvia. Välillä ne ovat äityneet pahoiksi. Ovat jopa katkoneet maantieyhteyksiä Tyrnävälle. Kevättulvat ovat saartaneet asuintaloja ja pihoja. Ennen, vielä Leppiojankanavan kaivun (vv.1953-1955) jälkeenkin oli vuosia voimakkaita kevättulvia Korvenkylässä.

Erikoisuutenaan Leppijärven laskuojaan Leppiojaan liittyvänä voi mainita, että alajuoksulla, Leppiojalla on joskus käytetty kahvinkeitossa, kotitaloudessa paikallista maakaasua. Sitä oli löytynyt omasta pihapiiristä talon kaivoa kaivettaessa.

Lähteitä:

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000606

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Tyrn%C3%A4v%C3%A4

http://82.103.128.99/a/0b2/5170b21.htm

http://fi.HYPERLINK “http://fi.wikipedia.org/wiki/Nipsinginoja”wikipedia.org/wiki/Nipsinginoja

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tyrn%C3%A4v%C3%A4njoki

http://fi.wikipedia.org/wiki/Temmesjoen_vesist%C3%B6alue

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Tyrn%C3%A4v%C3%A4n_kyl%C3%A4t

httpHYPERLINK “http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Liminka”://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Liminka

http://fi.wikipedia.org/wiki/Korvenkyl%C3%A4_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

http://www.tyrnava.fi/kaavoitus/kaavoitus_alueittain/kirkonkyla/documents/TyrHYPERLINK “http://www.tyrnava.fi/kaavoitus/kaavoitus_alueittain/kirkonkyla/documents/Tyrnava_Nipsinki_oas.pdf”nava_Nipsinki_oas.pdf

http://www.edu.liminka.fi/netdays/temmes.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyl%C3%A4

http://virtuaalitoivola.jyu.fi/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suo

http://www.pellervo.fi/pellervo/kp10_06/iso_viha.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Haurukyl%C3%A4

http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskikyl%C3%A4_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

http://www.jurvansuu.net/patsi_suku.htm

http://tolosseppa.suntuubi.com/?cat=1

http://pasaneniikka.suntuubi.se/?cat=1

http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=81308

http://www.kaleva.fi/uutiset/tulva-katkaisi-tien-tyrnavalle/849272

http://hiski.genealogia.fi/hiski/33616a

http://hiski.genealogia.fi/hiski/36qm5f

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lelu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Leikkiminen

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=5&t=121

http://fi.wikipedia.org/wiki/Barbie-nukke

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paperinukke

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nukke

http://www.nukketaiteilijat.org/index.php?page=Nuken_historia

http://www.kaspaikka.fi/nuket/nuken_historiaa.htm

http://www.lelumuseo.fi/rakas_nukke.html

https://www.google.fi/search?q=leppij%C3%A4rvi+tyrn%C3%A4v%C3%A4&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:en-US:official&client=firefox-a

http://mjjunttila.suntuubi.se/

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/sosiaaliturva/seurakunnallisen_vaivaishoidon

http://www.kvhtietopankki.fi/kirjat/sostyohistoria.htm

http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/pg/eskola/rajamerk.pdf

http://fi.wikipedia.org/wiki/Entisajan_suomalainen_talonpoikaiskyl%C3%A4

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=419794&lan=FI

http://www.metsakeskus.fi/web/10156/849

Ahti Pasasen ja Anni (Anna) Junttilan os. Pasasen kertomuksia.

Kalervo ja Oiva Junttilan tarinointeja.

Veikko Vesalan (1920-2005) tarinoita.

Mattila Tiina; ”Kerro kerro kuvastin”, Tyrnäväläisen Peilipoika Armas Pasasen henkilökuva ja rooli kyläyhteisössä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Oulun yliopiston kulttuuriantropologian kandinaattitutkielma 11.2.2008.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

Vilkuna Kustaa; Vuotuinen ajantieto, Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. 24. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava 2007.

Mauri Junttila vuonna 1953

Yrjö Erkki Junttila vv. 1900-1952

Iikka Pasanen ”Korven Iikka” (vv.1865-1933)  nuorempana

Aino Keränen os. Pasanen

Anni Junttila os. Pasanen vv. 1900-1989

Ahti Pasanen vv. 1897-1970

Armas Pasanen vv. 1894-1937

Jaakko Pasanen vv. 1888-1960

Iikka Pasanen vv. 1865-1933

Hilma Margareta Pasanen os. Konttila vv. 1871-1951

 

Selvännäkijä Armas Pasanen

”Tyrnävän Peilipoika” lisänimen saanut kaukonäkijä Armas Pasanen syntyi Tyrnävän kylän Konttilassa 23.5.1894 ja kuoli 16.11.1937 kotonaan Tyrnävän Korvenkylässä.

Pieni Armas muutti vanhempiensa Iikka Pasasen (1865-1933) ja Hilma Margareta Pasasen os. Konttilan (1871-1951) sylissä Konttilan talon sivuniitylle Keskitaloon, Tyrnävän Korvenkylään vuonna 1895. Muuttokuormassa oli ollut myös hänen vuonna 1888 syntynyt Jaakko veikka. Melko pian Keskitaloon oli muuttanut myös Hilma emännän lähisukua. He olivat olleet sivuniityn omistajia ennen Konttilan vävyn Iikka Pasasen kanssa tehtyjä maakauppoja.

Ennen syrjäniitylle muuttoa Keskitaloon oli rakennettu kookas kahden perheen asuintalo vaatimattoman karjamajan sijoille. Lähes samaan aikaan Keskitalon lähinaapuriin Vanhaantaloon, muuttivat seppä Tolonen Elsa vaimoineen. Toloset eivät olleet sukua Pasasille.

Konttilan talon kookas sivuniitty oli aikoinaan erotettu Alatemmesläisestä Lassila-Ahmalan 4,7 manttaalin suurtilasta. Kun, Konttilat & Pasaset ja Toloset muuttivat Konttilan talon sivuniitylle. He muuttivat silloin Tyrnävältä Limingan kuntaan.

Korvekylässä oli erikoisuutenaan kuntien rajoilla sijainti. Sitäkin, että asiointipaikka Tyrnävän kirkonkylä oli melkein vieressä ja Limingan kirkolle oli hyvin pitkä matka. Hyvin harvoin Korvenkylästä Limingan kirkonkylässä käytiin. Limingan ja Tyrnävän kuntien raja halkaisi Korvenkylän. Osa korvenkyläläisistä oli liminkalaisia ja osa oli tyrnäväläisiä. Vuoden 2001 kuntaliitos muutti kaikki korvenkyläläiset tyrnäväläisiksi.

Pasasen Armaalla oli ollut poikkeuksellisia lahjoja. Hän näki peilistä muilta salattuja asioita. Peiliin katsominen oli tapahtunut siten, että x – henkilöllä oli ollut kaksi noin 10×15 senttimetrin kokoista peiliä. Ne olivat asetettu pöydälle peilipinnat vastakkain. Peilin päättymättömästä käytävästä saattoi nähdä jotakin, jos henkilölle oli suotu lahjat nähdä muilta salattuja asioita.

Armaan näkijänlahjat olivat tulleet ilmi erään varhaisen 1900-luvun uudenvuoden vieton yhteydessä. Kylän nuoria oli kokoontunut Keskitaloon viettämään uuttavuotta. Illanviettoon oli kuulunut tärkeänä osana ”Uudenvuoden onnenpeiliin” katsominen. Uudenvuoden onnenpeiliin katsominen oli ennen ollut perinne. Ennenkaikkea, sillä haluttiin saada tietoja tulevasta puolisosta.

Uudenvuoden onnenpeiliin katsomiseen saatiin lisäjännitystä esimerkiksi siten, että rauhallisen, pimeän huoneen pöydälle oli asetettu musta liina tai vaate, jolla oli ollut yhteyksiä lähiaikoina kuolleeseen ihmiseen. Peiliin katsojan odotettiin olevan yksin huoneessa. Lisäksi peilin molemmin puolin sytytettiin kynttilät. Voitiin myös laittaa peilin toiselle puolelle viinalasi ja toiselle puolelle vesilasi. Siitä, kumman puolelta sulhanen tuli esille, voitiin päätellä, oliko hän mahdollisesti juoppo?

Korvenkylän nuoret olivat, ehkä vuoden 1907 – 1908 uudenvuoden valvojaisissa, katsoneet itsekukin vuorollaan enteitä ”Uudenvuoden onnenpeilistä”. Armas oli ollut ainoa mukana olleista, joka oli nähnyt peilistä jotakin. Noin 12 – 13 vuotiaalle Armaalle oli päättymättömästä peilikäytävästä ilmestynyt kouluikäinen tyttö, laukku olallaan. Hänet on tulkittu olleen Armaan tulevan puolison, temmesläinen Anna Kelhän koululaisikäisenä.

Armaan kyky nähdä peilistä salattuja asioita herätti kiinnostusta ja uteliaisuutta. Jo, seuraavana aamuna Keskitaloon tuli vierailulle lähinaapuri seppä Antti Tolonen. Illanvietossa mukana olleet Vanhantalon rengit ja piiat olivat kertoneet hänelle edellisen illan ja yön tapahtumista.

Tyrnävällä olivat niinä aikoina olleet ajankohtaisena tapahtumana papinvaalit. Seppä Tolonen oli leikillään kysynyt Armaalta, että ”katsoisitko peilistä, että kuka on seuraava Tyrnävän pappi?” Armas oli käynyt katsomassa kamarin pöydällä olleesta peilistä ja tuli kertomaan. ”Miehellä, jonka näin peilistä oli lappu kaulassa ja siinä luki kultakirjaimin Korpi”. Petteri Korpi niminen pappia alkoi toimia Tyrnävän kirkkoherrana vuodesta 1908 lähtien.

Armas Pasanen alkoi puuhailla selvännäkijänä vasta aikuisiässä. Paljon hänellä oli ollut puuhaa kaukonäkijänä. Hän saattoi joskus jopa tuskastua esimerkiksi kiireisten heinätöiden aikaan kyselijöiden paljoudesta. Pienen maatalon isäntänä hän joutui itse tekemään kaikki talon työt. Ja, usein hän joutui kulkemaan ansiotöissä esimerkiksi rakennuksilla. Pelipojan ansiot, kun eivät kokonaan elättäneet häntä ja perhettä.

Armaan näkijänlahjat herättivät aikoinaan erilaisia ajatuksia ja näkemyksiä. Toiset pitivät niitä hyvinä, kuin taivaan lahjoina. Toiset olivat toista mieltä. Oli esiintynyt mielipiteitä niinkin, että jollain tapaa kuin noituutta olisivat olleet Peilipojan näkijänlahjat. Euroopassa oli poltettu ihmisiä roviolla noituudesta vielä 1700-luvulla.

Peilistä katsominen oli joskus ollut työlästä ja rasittavaa Peilipojalle esimerkiksi rikoksiin liittyvät. Kempeen kirkonkylässä tapahtui selvittämättömäksi jäänyt myymälänhoitaja Martta Saxin (s. Temmes 20.1.1900 k. Kempele 15.5.1934) raaka murha. Juttelivat ennen, että Armas oli tiennyt Saxin Martan murhaajan, mutta hän ei uskaltanut kertoa siitä mahdollisen koston pelosta. Arka, pelokas ja tuskainen oli Armas kuulemma ollut niinä aikoina.

Paljon oli kyselty Armaalta kadonneitten esineitten perään. Sormukset esimerkiksi saattoivat helposti pudota sormesta. Sormukset olivat olleet arvokkaita paksuja kultasormuksia. Kellot olivat myös olleet paremmin harvinaisia ja arvokkaita. Ei silloin saatu muutamalla kymmenellä eurolla halpamyymälöistä vuosikymmenestä toiseen tarkkaa aikaa näyttäviä kelloja.

Kotieläimiä laidunnettiin metsälaitumilla. Niistä saattoi joku villiintyä ja karata teille tietymättömille tai pudota johonkin huonoon paikkaan, mistä ne eivät päässeet pois.

Erään kerran oli tarvittu selvännäkijän apua hukkuneen löytämiseksi. Hän oli tiennyt hakea hukkunutta rantavesissä olleen risukasan alta hyvin kaukaa hukkumispaikalta.

Peilipoika selvitti lukuisia määriä katoamisia ja antoi apuaan rikosten selvittämiseen. Hän olisi saanut palkallisen toimen poliisien palkkalistoilla. Hän ei ottanut niitä töitä.

Tarina kertoo, että häneltä olisi kyselty asiamiehen välityksellä apua 1. yksin lentäen Atlantin ylittäneen Charles Lindbergin kadonneen, kidnapatun pojan löytämiseksi. Hän oli tiennyt kertoa pojan löytyvän kuolleena sieltä erään risukasan alta.

Enemmistö Armaan asiakkaista oli kuitenkin ollut mukavampien asioiden kyselijöitä. Häneltä oli kyselty apua puolison hankintaan tai valintaan. Moni nuorempi ihminen oli mennyt Armaan luo pyytämään häntä katsomaan peilistä enteitä ja merkkejä puolison valintaan. Esimerkiksi tyrnäväläinen kauppias Jere Takalo oli kerrattain käynyt kyselemässä neuvoja kyseisessä asiassa. Peilipoika oli kehoittanut Takalon Jereä keskittymään erääseen tiettyyn neitoon. Hänestä olikin sitten tullut Jeren vaimo. Kirkonkyläläisen seppä Leo Pirkolan isä jutteli joskus, että kyllä Peilipoika osasi neuvoa nuoria rakkausasioissa.

Eräs Pasasen kaukonäkijän näkyjä oli ollut se, että hän oli nähnyt paljon valoja Oulun suunnassa. Olisivatko ne enteilleet Oulun pommituksia sota-aikana? Vai olisivatko ne enteilleet Leppiojan perunanjalostus kasvihuoneita tai Nipsingin teollisuuskylää?

Arvellaan, että Armas tiesi lähestyvän 2. maailman sodan kumun muuttuvan todeksi. Armas ei kuollut äkkiä. Hänelle jäi aikaa hyvästellä tuttuja ja ystäviä. Eräänä iltana Armas ja naapurin Erkki olivat jutelleet odotettavissa olevan elämän päättymisestä. Armas oli jutellut, että ”ikävää ja surullista on hänen lähteä”. Toisaalta, kun ovat nämä poikkeukselliset näkijänlahjat, niin ”vaikeaa tulisi olemaan myös maan päällä”.

Armaan Olavi poika ei ehinyt hyvästelemään isäänsä. Olavi oli lähtenyt syksyllä 1937 tiilitehtaan töihin Petsamon tiilitehtaan työnjohtajana toimineen Kelhä sukuisen enonsa mukaan. Oli hänelle lähetetty kirje Petsamoon, kertomaan Armaan tilanteesta ja Olavi oli noussut jo seuraavan linja-auton kyytiin. Kovin oli jo marraskuussa ollut talvista autokeliä Petsamon ja Rovaniemen välillä. Armaan hautajaisiin Olavi ehti. Armas oli tuumannut hänelle syksympänä, että ”hautajaisiini ehdit”.

Peilipojalla oli ollut myös varakkaita tukijoita. Hänen sairastussa ja tullessa huonoksi, niin pari hyvävaraista tukijanaista olivat kuljettaneet hänet junakyydillä Helsinkiin lääkärille. Siellä oli sanottu, että liian myöhään tulitte. Eivät he kykene enää auttamaan, koska syöpä on jo noin paljon saanut valtaa hänen kehossaan.

Armaan muistetaan olleen hiljaisen ja rauhallisen pohdiskelijan. Hänellä oli ollut taipumusta uskonnollisuuteen. Sen voi ajatella olleen kodin perintöä. Hilma äiti oli usein käynyt kävellen Korvenkylästä kirkossa Tyrnävällä. Isä Iikka saattoi joskus kuskata Hilma emäntäänsä hevosella kirkkoon. Silloin, kyydissä saattoi olla myös muita Korvenkylän emäntiä, naapureita.

Siitäkin on mainittu jotain, että väärin on puhua Tyrnävän Peilipojasta. Hän kylläkin syntyi tyrnäväläisenä, mutta eli suurimman osan elämästään liminkalaisena ja kuoli liminkalaisena. Hän asui aikuisena miehenä vain muutaman vuoden Tyrnävällä.

Armas Pasanen jäi elämään tarinoihin poikkeavien lahjojensa takia. Hänellä on Tyrnävän kirkolla oma nimikkotiensä, Peilipojantie. Armas Pasasen ihmepeili on ollut esillä Tyrnävän kotiseutumuseossa kirkon luona sijaitsevassa kunnan entisessä lainajyvämakasiinissä. Hänestä on tehty internet- ja lehtikirjoituksia. Tiina Mattila on tehnyt hänestä tutkielman Oulun yliopistoon. Tyrnävän Peilipojasta on kerätty perinnetarinoita varhaisella 1960-luvulla. Silloin, Helsingin yliopistossa opiskelleen syntyjään tyrnäväläisen Väinä Kirstinän toimesta.

FM Mauri Junttila

AsutuksestaTyrnävällä ja Korvenkylässä

Joet olivat tärkeässä osassa Pohjois-Pohjanmaan asuttamisessa. Asutus tuli ensin jokivarsille. Kun, jokivarret täyttyivät, niin asutusta alkoi levitä talojen sivuniityille.

Tyrnävänjoki

Pelson Venenevalta alkunsa saava noin 80 kilometrin pituinen Tyrnävänjoki oli ennen ollut kalaisa. Se olikin ollut hyvä asia uusille jokivarren asukkaille. Olivathan he olleet olleet eränkävijöitä: metsästäjiä ja kalastajia. Aikanaan, seuraavista jokivarren sukupolvista tuli eränkävijä/talonpoikia. Ajan kuluessa he olivat maataan viljeleviä ja karjojaan hoitavia talonpoikia, maanviljelijöitä.

Tyrnävänjoessa oli uusien asukkaiden houkuttimina ollut pieniä lampia. Nekin olivat olleet kalaisia. Eräs viimeisimmistä Tyrnävänjoen lammista oli ollut pieni Kuulampi kirkonkylässä. Melko kauan Tyrnävänjoessa säilynyt lampi sijaitsi Paavolankankaan vieressä, Roustinrannan uimapaikan läheisyydessä.

Pienet lammet kuivuivat Tyrnävänjoen alajuoksun monien perkausten myötä. On ollut suunnitelmia rakentaa jokeen pohjapatoja, joiden taakse syntyisi pieniä lampia. Toistaiseksi suunnitelmat ovat jääneet suunnitelmiksi – vain haaveiksi ne ovat jääneet.

Sotia koettiin

Vanhaan aikaan monet sodat olivat olleet vaivana. Ihmiset eivät saaneet elää rauhassa Iin ja Limingan emäpitäjien alueilla. Pohjalaisten eräs sotapäällikkö oli ollut Juho (myös Pekka) Vesainen. Hän eli suunnilleen vuosina 1540-1627 Utajärven ja Kiimingin seuduilla. Hänen ja vienalaisten päällikön Ahman kesken syntyi kostonsotien kierre.

Sotia oli Pohjois-Pohjanmaalla ollut kautta aikain. Niille oli varhaisemmin ollut leimallista ryöstelyt. Ne olivat olleet ryöstöretkiä. Ne muuttuivat kostonsodiksi. Käytiin toistuvasti ja lyhyiden aikojen sisälle hävittämässä, koston huumassa, asutukset Vienasta tai Pohjois-Pohjanmaalta. Surmattiin ihmiset, jotka saatiin kiinni.

Isovihan kurimuksessa

Viimeisin tyystin Tyrnävän – ja Temmesjoen varren asutuksen hävittänyt sota oli ollut isoviha nimen saanut sota (vv.1714-1721). Se käytiin osana vuosien 1700-1721 suurta Pohjan sotaa. Olimme silloin Ruotsin alamaisia ja sodittiin venäläisiä vastaan.

Ruotsista pakomatkaltaan vuoden 1721 jälkeen palattuaan, liminkalainen pappi Kristian Gisselkors oli laatinut tilastoja menetyksistä isossavihassa. Limingan ja sen kappelin Tyrnävän ja Temmeksen saarnahuonekunnan kylistä oli surmattu 2094 ihmistä ja vangeiksi oli viety Venäjälle 454 henkilöä. Menetykset olivat olleet suuria. Limingan lakeuden seutua oli kohdannut perinpohjainen, täysi hävitys. Huomioidaan se, että vähäisiä olivat niinä aikoina olleet asukasmäärät lakeudella.

Venäläiset sotilaat olivat olleet tehokkaita hävitys-ja tappotyössään. Sekin vaikutti, että he liikkuivat noin 50 ratsusotilaan ryhmissä sapeleineen, pistinkeihäineen ja ruutiaseineen. Heillä oli myös ollut pieniä tykkejä – vastaan aseettomia talonpoikia.

Pienillä, vain muutamien miesten talonpoika vastarintaryhmillä oli ollut aseinaan vain puukonnysiä ja puisia heinähankoja. Ruutiaseet olivat niinä aikoina olleet perin harvinaisia. Vain muutamilla varakkaimmilla talokkailla niitä saattoi olla.

Tyypillistä isollevihalle oli ollut se, että Ruotsinmaan Suomessa oleilleet sotilaat olivat paenneet kiireellä, ”hippulat vinkuen” emämaahan Ruotsiin. Vasta Norjan suuret vuoret olivat pysäyttäneet heidät. Ruotsiin pakenivat myös säätyläiset. Papit hylkäsivät seurakuntalaisensa ja pakenivat kiireellä emämaahan Ruotsiin.

Konttila

Eräs Tyrnävänjokivarren kirkonkylän vanha talo on Konttila. Talo oli ollut olemassa jo isonvihan aikana ja ennen. Talossa asuneet olivat olleet Konttiloita. Hekin olivat paenneet venäläisiä muiden tavoin syviin metsiin. Ehkä he pakenivat Tyrnävän Haurukylän vastaisiin metsiin? Jaakko Konttila joutui venäläisten vangiksi ja kohtapa miespolo menetti henkensä. Samoin kävi myös monille muille tyrnäväläisille.

Konttilaan muutti varhaisella 1840-luvulla lähes samanaikaisesti uusia asukkaita sekä Oulujoelta (Vauhkola) että Pudasjärveltä (Räisänen). He muuttivat sukunimensä talon mukaan Konttilaksi. Siellä oli asunut jonkin aikaa samanaikaisesti heidän kanssaan myös muutama ikivanhaa tyrnäväläistä Konttilan sukua ollut Konttila.

Konttilaan muutti ehkä 1950 – luvulla maanviljelijä Jaakko Viittala perheineen. Hän ei muuttanut sukunimeään talon mukaan. Taloon muutti myöhäisellä 1960-luvulla Sievistä maanviljelijä Paavo Tölli. Hän piti myös sukunimensä. Paavo Töllillä oli Konttilassa poikkeuksellisen suuri karja ja navetta.

Tyrnävän Korvenkylä

Kylä syntyi Konttilan sivuniitylle. Siellä oli ollut kesänavetoita jo kauan ja useita. Korvenkylässä pisimpään vaikuttaneiden Pasasten kotitalo Keskitalo oli ensin ollut kesänavetan roolissa. Sen sijoille oli rakennettu kookas asunrakennus Pasasen Iikan ja hänen Hilma vaimonsa perhettä ja eräitä Hilma emännän sukulais Konttiloita varten. He olivat muuttaneet sinne vuonna 1894 tai 1895?

He muuttivat sinne sivuniityn omistajasukuna, ehkä siksi, että Konttila alkoi käydä ahtaaksi suurelle väelle. Elintilaa heille löytyi talon kookkaalta sivuniityltä.

Kyseinen käytäntö oli ollut asutuksen leviämisessä yleistä. Eli alettiin asututtaa vanhojen jokirantatalojen syrjäniittyjä ja ulkometsiä tilanpuutteen vuoksi.

Korven sivuniitylle alkoi muuttaa ihmisiä myös niityn omistajasuvun ulkopuolelta. Keskitalon viereisen Vanhantalon ostivat Jaakko Konttilalta vuonna 1887 aluiltaan ristijärveläinen seppä Antti Tolonen ja hänen tyrnäväläinen Elsa vaimonsa.

Tolosseppä oli muuttanut Tyrnävältä – Korvenkylään eli Liminkaan vuonna 1895 noin viidenkymmenen vuoden ikäisenä. Sitä ei toistaiseksi tiedetä, että miksi oli ollut seitsemän vuoden ero Vanhantalon oston ja Tyrnävältä muuton välissä? Vanhantalon aikaisempi omistaja oli ollut syrjäniityn omistajiin kuulunut. Olisiko hän halunnut pitää vielä Vanhaataloa, vaikka oli sen jo myynyt? Olisiko myös siellä ollut eräs Konttilan kesänavetoista?

Korvenkylässä oli oma erikoisuutensa sijaita Limingan, Temmeksen ja Tyrnävän pitäjäin rajoilla. Esimerkiksi Uuteentaloon (2:21) samoille vanhemmille syntyi paljon lapsia pitkälle aikavälille. Anni ja Erkki Junttilan perheen vanhin vuonna 1922 syntynyt Oiva Erkki Iisakki on merkitty syntyneeksi Tyrnävällä. Sitä vastoin Pentti syntyi jatkosodan aikana vuonna 1943 liminkalaisena. Samoin perheen nuorin Liisa syntyi vuonna 1948 liminkalaisena.

Limingan ja Tyrnävän kuntain raja ei ole aina ollut samalla paikalla. Se on vaihtanut paikkaansa aikojen saatossa. Se oli esimerkiksi ollut Uudentalon (2:21) peltosarkojen Haurukylän puoleisella reunalla vanhassa kylätiessä. Korventie oli aikoinaan kuntain rajana Korvessa. Vuoden 2001 kuntaliitoksen jälkeen Korvenkylä on ollut Tyrnävää.

Antti Tolonen oli ollut ammattimainen seppä. Oliko hän tehnyt sepän töitä Tyrnävän kirkolla tai muualla? Ennen oli ollut myös sellaisia käsityöläisiä, jotka kiersivät talosta taloon ja tekivät töitään pysähdyspaikoissaan, maataloissa. Monet räätälit ja suutarit olivat olleet ennen kiertäviä ammattilaisia. Seppiä oli toiminut myös siten, että olivat kiertäneet talosta taloon ja puuhailleet talojen pajoissa oman aikansa.

Sepät olivat olleet kovasti arvostettuja ammattilaisia. He olivat takoneet tuiki tärkeitä viikatteita. Monet heistä olivat kengittäneet hevosia. He olivat myös takoneet juuri sopivat kengät kulloiselle hevoselle. Elämä oli ennen ollut täysin hevosten varassa.

Kun, kiertävä ammattiseppä tuli taloon. Häntä puhuteltiin kunnioittavasti. Hänelle katettiin ruoka kahveineen kamariin ja liinapöydälle. Ei hänen tarvinnut muiden seurassa ruokailla pirtissä – pirtin pöydän ääressä.

Korvenkylän Keskitalossa on vanha paja. Vanhatalo-Niemelässä ei ollut pajaa? Jos, olikin niin, että Keskitalon paja oli joskus siirtynyt sinne oston kautta Tolossepältä?

Noin 52 vuotta Tolosseppää myöhemmin syntynyt Keskitalon isäntä Ahti Pasanen (1897-1970) puuhaili vanhana miehenä pajassaan, lähinnä harrastusmielessä.

Korvenkylän vanhimpien talojen maarekisterinumeron alanumero on kaksi. Sitä voi pitää tänään harvinaisempana. Mutta, kaksi oli Korvenkylän talojen alanumero vielä 1980-luvulla asiakirjoissa ja yleiskartoissa. Alanumerot olivat säilyneet kakkosina, joiksi ne olivat tulleet isonjaon kulkiessa Limingan lakeuden yli 1840 -luvulla.

Vanhatalo eli Niemelä on numeroltaan 2:19: Siellä on asunut Tolosia, Niemelä & Laitisia sekä Vesaloita. Nykyisin Vanhatalo/Niemelän omistaa tyrnäväläinen Jari Tauriainen. Keskitalo on numeroltaan 2:20. Siellä on asunut Pasasia, Pasasten ja Konttiloiden yhteisasumisen jälkeen. Uusitalo on 2:21. Siellä asui Pasasen Iikan ja Hilman sekä heidän nuorimpien lasten jälkeen Junttiloita. Sääskelän numero on 2:22. Siellä oli Jussi ja Anna Tjäderin perheen koti ja se oli joskus erotettu viereisestä Vanhastatalosta. Sääskelän niityn reunassa oli ollut pieni lampi ”Jussinjorpakko”. Se oli kuulunut Leppinevalta alkunsa saavaan lyhyeen Nipsinginojan vesistöön.

Entisen rintamamies Oivan Junttilan (vv.1922-2001) lapsuuskotinsa vierestä vuonna 1947 ostama rintamamiestila Niittylänlisä on numeroltaan 15:16. Se oli lohkaistu Tyrnävänjokivarren Keskikylän Sipolan talon metsäsaran reunasta. Niitylänlisä nimi johtunee siitä, että Oivalla oli varhaisemmin ollut nimissään muutamien hehtaarien Niittylä niminen pelto. Uuden, perustetun rintamamiestilan nimeksi erotuksessa oli tullut Niittylänlisä.

Lähteitä:

http://www.sukujutut.fi/sukuhaku/sukuhak2.asp?kid=346672

Limingan Alatemmeksen Lassila -Ahmala, osaomistaja Antti Juhonpoika Tolonen eli Ahmala, s. 30.1.1845 Ristijärvi, tullut Tyrnävältä 1895. Vaimo Elsa Kristiina Heikintytär Kaakinen, s. 24.11.1849 Tyrnävä. Kaakinen eli Suorsa on Ängeslevän talo N:o 41

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=18515&pnum=3

Ja tässä sama 1910 henkikirjassa. Antilla ja (Elsa) Kristiinalla poika Antti s.1892

https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=21524765&aytun=1962826.KA&j=3

jonka tarkka s-aika lastenkirjassa 8.1.1892

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=18519&pnum=2